Katson elämääni. Yritän olla syyttämättä itseäni tekemistäni virheistä, tekemättömistä asioista. Siitä, että vaikka "tiedän" oman totuuteni, en aina jaksa kulkea sen mukaan. Tiedän, että tieni on silti minulle se oikea. Pettymyksen tunteet omaa itseäni kohtaan, oman elämän valintojani kohtaan ovat avaimeni oivalluksiin, ja siten tarpeellisia. Ne eivät ole turhia hidasteita omalla polullani, vaan oppimispolkuni. Ei ole kiire. Hyväksymällä itseni ja elämäni, tilanteet jotka tulevat vastaan, kuljen kohti ymmärrystä. Voin vain elää hetkessä... Koska muuta ei ole, mihinkään muuhun hetkeen en voi vaikuttaa. Voin tehdä valintoja, jotka ovat "vääriä", mutta voinko vaikuttaa niihin valintoihin jälkikäteen? Voin vaikuttaa vain olemassa olevaan hetkeen ja tehdä siinä hetkessä oikealta tuntuvat valinnat. Voin myös valita kärsiväni menneisyyden valinnoista, koska "olen sen ansainnut". Mutta mitä se minulle tekisi? Se aiheuttaisi sen, että kärsisin edelleen myös tässä hetkessä ja taas seuraavassa. Jos tarkastelen valintojani neutraalisti, voin olla onnellinen niistä. Voin olla onnellinen, että olen oppinut jotain noista valinnoista. Voin nyt olla tekemettä samaa virhettä, tänään, tässä hetkessä. Ne ovat avaimeni oivallukseen ja onneen. Siksi olen kiitollinen "virheistäni" ja kokemistani "pettymyksistä".
Onni... Mitä onni on? Odottaako onni täyttymättömien unelmien takana? Onko onni vielä saavuttamattomia haaveita? Tavoitteita, jotka saavuttamalla uskon saavuttavani onnen? Jos onni on tätä, voinko sitä koskaan edes saavuttaa? Silloinhan onni on harhaa. Sillä kun saavutan haaveeni, olen onnellinen saavutuksestani, eli siitä mitä olen saanut aikaan. Mutta... olenko onnellisempi ihminen? Luultavasi asetan itselleni lisää tavoitteita, jotka luulen vieväni minut taas lähemmäksi täydellistä onnellisuutta. Ei se voi olla näin. Ymmärrän, että onneni kumpuaa itsestäni. Itsensä hyväksymisestä. Kun voin olla onnellinen vastaani tulleista asioista, joista olen voinut oppia jotakin ja kun voin nauttia hetkestä joka minulla on juuri nyt, voin olla onnellinen. Auringosta joka paistaa; hiukan jo lämmittäen, kodistani jossa on hyvä olla, siitä, että voin istua tässä sohvalla ja antaa ajatukseni viedä minua oikeaan suuntaan, lämmöstä jota tunnen kun ajattelen läheisiä, rakkaita ihmisiä ja ihmisiä jotka ovat joskus olleet lähelläni ja opettaneet minulle paljon elämästä tai omasta totuudestani, mutta jotka ovat jo jatkaneet omaa matkaansa toisaalla. Ja juuri nyt olen onnellinen tuosta oivalluksesta, en olekaan menettänyt niitä ihmisiä, he ovat edelleen läsnä, joka hetki, opettamiensa asioiden ansiosta. Ja kun mennään vielä syvemmälle, miten voin menettää mitään, koska kaikki mitä minulla on, on vain lainassa. Ja koska en voi omistaa mitään, kuinka voisin mitään menettääkään. Tämä elämä, ympärilläni olevat tavarat, ympärilläni olevat ihmiset. Vierailulla elämässäni. Siksi en voi saavuttaa onnea sillä, että yritän haalia itselleni rahaa, tavaraa, välineitä onneen. Onni on mielentila, onni kumpuaa sisäisestä hyvinvoinnista, hyväksymisestä, luottamisesta, itsensä rakastamisesta.
Rakkaus... Se on se suurin ja mahtavin voima. Rakastamalla itseäni, hyväksymällä itseni sellaisena kuin olen, voin välittää tuota tunnetta eteenpäin. Rakastaa vastaantulevia ihmisiä (opettajia, kokemuksen antajia, ymmärrykseen ja oivalluksen "välikäsiä"), rakastaa elämää ja olla onnellinen <3