En halua enempää kuin mitä tarvitsen
En tarvitse enempää kuin mitä minulla on
Sen mitä tarvitsen tulen myös saamaan
...en enempää, en vähempää...
Olen kiitollinen siitä mitä minulla on
torstai 30. joulukuuta 2010
Miete...
En halua enempää kuin mitä tarvitsen
En tarvitse enempää kuin mitä minulla on
Sen mitä tarvitsen tulen myös saamaan
...en enempää, en vähempää...
Olen kiitollinen siitä mitä minulla on
Herääminen
John Cosgrove Cammalot®
"Saan ja annan rakkautta kaikessa mitä teen.
Olen kiitollinen Jumalalle elämän lahjasta, ja sen minulle antamasta mahdollisuudesta kehittyä.
Olen rehellinen ollessani yhteydessä muiden kanssa, sekä aineellisella että tunnetasolla.
Teen työtä tietäen auttavani siten itseni ja yhteiskunnan kehittymistä.
Osoitan kunnioitusta ja arvostusta niille jotka ovat minua vanhempia, ja kuuntelen kaikkia.
Näen Jumalallisen itsessäni, ja kaikissa olennoissa.
Otan vastuun kaikesta elämässäni, myös loukatuksi tulemisen ja kivun tunteista, tietäen että olen luonut kaiken elämässäni. En siis syytä ketään muuta.
En murehdi asioita, tiedän että elämä on turvallista elää ja Jumalallinen Suunnitelma on täydellinen.
Luotan näin Jumalaan, itseeni ja elämän kulkuun.
Kaiken mitä teen, teen sillä aikomuksella että palvelen muita.
Olen se mikä on.
Olen YKSI.
***************
Toista nämä sanat joka aamu kolme kertaa, ennen kuin aloitat päiväsi. Sen tekeminen tulee viemään nuo asiat alitajuntaasi, ja tekee niistä tietoisena olemisen helpommaksi ajan myötä. Sanat on suunniteltu siten, että ne tuovat syvenevän tietoisuuden Itsestä tietoisuuteesi, ja sanat ovat myös täynnä energioita joilla on
herättävä vaikutus ajan myötä.
Sanat on suunniteltu toimimaan tietyllä tavalla, ja ne on energisoitu hyvin erityisellä tavalla, joten käytäthän sanoja aina tässä muodossa, muuttamatta niitä itse. Voit halutessasi antaa tämän tekstin kenelle tahansa joka on siitä kiinnostunut, kunhan sitä ei muuteta millään tapaa."
maanantai 27. joulukuuta 2010
Ajatuksia, pohdintoja, oivalluksia
On tarve vielä jatkaa...
Onko syynä saamani magneettiranneke tai mikä tahansa, niin tällä hetkellä olotilani on ihanaisen rauhallinen, levollinen. Samaa ei voi sanoa muista lähipäivistä. Liiallinen syöminen ja ei niin rauhalliset joulun pyhät vetivät energiatasoja alaspäin. Eilen jopa tunsin olevani alinta sakkaa. Tunsin että olen kylmästi hylännyt kaiken mitä olen saanut (henkisellä tasolla). Aikani tässä tunteessa pyöriskeltyäni pyysin apua tähän olotilaani ja sainkin sitä välittömästi. Rakkaus valui ympärilleni ja sisälleni. Näin virheeni, mutta lempeällä tavalla. Tunsin asiat jotka voisin tehdä toisin rakkauden avulla. Huomasin, että olen monessa asiassa itsekäs, vaikka olen kuvitellut päinvastaista. Voin antaa toisella tapaa itsestäni enemmän ja vastaanottajan mukaisesti. Ei palvellakseni omia tarkoitusperiäni (tätä ei yleensä edes tiedosta!) vaan siten kun kyseinen ihminen tai mikä tahansa asia/eläin/kasvi jne. tarvitsee.
Maailma kaipaa kunnioitusta... Kunnioitus - rakkaus, eikö se olekin sama asia? Eivätkö kaikki tiet viekin sitä kohden? Kuinka pitää se tietoisuudessa joka hetki? Muistaa se silläkin sekunnilla kun elämä näyttää käänteisen puolensa. Jokaisen vastoinkäymisenkin takana on rakkaus. Joku oppiläksy on opittavana. Vastoinkäymisen syy ei aina löydy karmasta. Toki karmaa voi olla asioiden takana, mutta kyseessä voi olla vain keino jonkin asian oivaltamiseen. Ole siis kiitollinen elämän käänteistä, niin hyvistä kuin huonoistakin. Ne vievät sinut kohti rakkautta. Kohti itseoivallusta. Kohti valaistumista.
Muistan ajan jolloin jollain tasolla jo tiedostin tämän, mutta en niinkään kokenut sitä tavoittelemisen arvoiseksi asiaksi. Elämä oli mielenkiintoista ilman mitään ylimääräisiä ponnisteluja kohti... jotain ... En tuolloin osannut ajatella mitä se jotain olisi. Päinvastoin ajattelin, että liian henkinen elämä olisi tylsää. Mitä voi saada hiljaisuudesta? Pala palalta olen rakentanut omaa maailmankuvaani ja se on paljastanut itsestä ja muista paljon. Ymmärrän että kaikki kokemani on ollut tarpeen, oli yritettävä ensin saada täyttymystä tästä maailmasta. Mutta se ei enää riittänyt. Huomaan, että suhtautumiseni elämään on muuttunut täysin ja muuttanut minut täysin. Ja tulee vielä muuttamaan minut täysin.
Pelkomme hallitsee elämistämme. Mutta tieto siitä, että pelko on turhaa ja kaikki pelkomme lähtee sisältämme, helpottaa pelon tunnetta, pelon tuntemista. Pelkään edelleen monia asioita, mutta voin rehellisesti sanoa, että monien turhien pelkojen kadottua olen löytänyt onnen. Ennen jouduin kantamaan huolta, pelkäämään, mitä esimerkiksi tapahtuu lapsilleni kun kuolen. Nyt tiedän pelon olevan turhaa. Kun niin tapahtuu, aika on oikea ja se kuuluu myös lasteni elämänpolkuun. Kaikki jatkuu oikein eikä voi tapahtua mitään väärää. Olen vapautunut liiasta kontrolloimisesta ja lankojen pitämisestä käsissä. Ei ole syytä pelätä mitä tapahtuu "kun...". Asiat tapahtuvat vain ja ainoastaan silloin kun niiden aika on. Se on suunnattoman vapauttavaa, kun sen muistaa oikealla hetkellä. Oikeastaan pelottomuus suojelee miltä tahansa. Jos pelkäät jonkin asian tapahtuvan, vedät auttamattomasti myös sitä puoleesi. Ja sama positiivisessa mielessä. Usko siirtää vuoria, ihan kirjaimellisestikin. Monikaan ei tässä maailmassa kuitenkaan vielä kykene luottamaat ja uskomaan varauksetta. Se onkin yksi tämän elämän oppiläksyjä. Haa! Muistan kuulleeni tämän asian joskus aikaisemmin opettajaltani(että yksi oppiläksyistäni on luottamus), mutta tällöin en ymmärtänyt asiaa ihan näin. Toisaalta... Tässä todellisuudessa on hyväkin kyseenalaistaa, sillä maailma on vielä kovin mustavalkoinen (en tiedä onko sana oikea kuvaamaan asiaa, mutta tarkoitan vastakkaisasetelmia; hyvä-paha jne), myöhemmin maailmamme on varmasti hyvin hyvin erilainen.... Tällöin tälläista asetelmaa ei ole ja luottamus on saavutettu. Ehkä?
<3
Onko syynä saamani magneettiranneke tai mikä tahansa, niin tällä hetkellä olotilani on ihanaisen rauhallinen, levollinen. Samaa ei voi sanoa muista lähipäivistä. Liiallinen syöminen ja ei niin rauhalliset joulun pyhät vetivät energiatasoja alaspäin. Eilen jopa tunsin olevani alinta sakkaa. Tunsin että olen kylmästi hylännyt kaiken mitä olen saanut (henkisellä tasolla). Aikani tässä tunteessa pyöriskeltyäni pyysin apua tähän olotilaani ja sainkin sitä välittömästi. Rakkaus valui ympärilleni ja sisälleni. Näin virheeni, mutta lempeällä tavalla. Tunsin asiat jotka voisin tehdä toisin rakkauden avulla. Huomasin, että olen monessa asiassa itsekäs, vaikka olen kuvitellut päinvastaista. Voin antaa toisella tapaa itsestäni enemmän ja vastaanottajan mukaisesti. Ei palvellakseni omia tarkoitusperiäni (tätä ei yleensä edes tiedosta!) vaan siten kun kyseinen ihminen tai mikä tahansa asia/eläin/kasvi jne. tarvitsee.
Maailma kaipaa kunnioitusta... Kunnioitus - rakkaus, eikö se olekin sama asia? Eivätkö kaikki tiet viekin sitä kohden? Kuinka pitää se tietoisuudessa joka hetki? Muistaa se silläkin sekunnilla kun elämä näyttää käänteisen puolensa. Jokaisen vastoinkäymisenkin takana on rakkaus. Joku oppiläksy on opittavana. Vastoinkäymisen syy ei aina löydy karmasta. Toki karmaa voi olla asioiden takana, mutta kyseessä voi olla vain keino jonkin asian oivaltamiseen. Ole siis kiitollinen elämän käänteistä, niin hyvistä kuin huonoistakin. Ne vievät sinut kohti rakkautta. Kohti itseoivallusta. Kohti valaistumista.
Muistan ajan jolloin jollain tasolla jo tiedostin tämän, mutta en niinkään kokenut sitä tavoittelemisen arvoiseksi asiaksi. Elämä oli mielenkiintoista ilman mitään ylimääräisiä ponnisteluja kohti... jotain ... En tuolloin osannut ajatella mitä se jotain olisi. Päinvastoin ajattelin, että liian henkinen elämä olisi tylsää. Mitä voi saada hiljaisuudesta? Pala palalta olen rakentanut omaa maailmankuvaani ja se on paljastanut itsestä ja muista paljon. Ymmärrän että kaikki kokemani on ollut tarpeen, oli yritettävä ensin saada täyttymystä tästä maailmasta. Mutta se ei enää riittänyt. Huomaan, että suhtautumiseni elämään on muuttunut täysin ja muuttanut minut täysin. Ja tulee vielä muuttamaan minut täysin.
Pelkomme hallitsee elämistämme. Mutta tieto siitä, että pelko on turhaa ja kaikki pelkomme lähtee sisältämme, helpottaa pelon tunnetta, pelon tuntemista. Pelkään edelleen monia asioita, mutta voin rehellisesti sanoa, että monien turhien pelkojen kadottua olen löytänyt onnen. Ennen jouduin kantamaan huolta, pelkäämään, mitä esimerkiksi tapahtuu lapsilleni kun kuolen. Nyt tiedän pelon olevan turhaa. Kun niin tapahtuu, aika on oikea ja se kuuluu myös lasteni elämänpolkuun. Kaikki jatkuu oikein eikä voi tapahtua mitään väärää. Olen vapautunut liiasta kontrolloimisesta ja lankojen pitämisestä käsissä. Ei ole syytä pelätä mitä tapahtuu "kun...". Asiat tapahtuvat vain ja ainoastaan silloin kun niiden aika on. Se on suunnattoman vapauttavaa, kun sen muistaa oikealla hetkellä. Oikeastaan pelottomuus suojelee miltä tahansa. Jos pelkäät jonkin asian tapahtuvan, vedät auttamattomasti myös sitä puoleesi. Ja sama positiivisessa mielessä. Usko siirtää vuoria, ihan kirjaimellisestikin. Monikaan ei tässä maailmassa kuitenkaan vielä kykene luottamaat ja uskomaan varauksetta. Se onkin yksi tämän elämän oppiläksyjä. Haa! Muistan kuulleeni tämän asian joskus aikaisemmin opettajaltani(että yksi oppiläksyistäni on luottamus), mutta tällöin en ymmärtänyt asiaa ihan näin. Toisaalta... Tässä todellisuudessa on hyväkin kyseenalaistaa, sillä maailma on vielä kovin mustavalkoinen (en tiedä onko sana oikea kuvaamaan asiaa, mutta tarkoitan vastakkaisasetelmia; hyvä-paha jne), myöhemmin maailmamme on varmasti hyvin hyvin erilainen.... Tällöin tälläista asetelmaa ei ole ja luottamus on saavutettu. Ehkä?
<3
Keho ja mieli
Onko ulkoisella väliä jos sisin on kunnossa?
Kyllä ja ei. Sisimmästä löytyy kaikki. Ei ole olemassa ulkoista, on vain sisäinen maailma, josta kaikki heijastuu. Eli voisi sanoa, että kun olet sisältä kunnossa, se riittää. Mutta tässä 3D todellisuudessa jossa elämme, myös kehollamme on merkitystä. Luodessasi maailmasi, luot myös itsesi. Ja se mitä tunnet, sitä myös olet. Fyysinen kehosi on ollut useimmilla koko elämämme "väkivallan" kohteena. Olet syönyt huonosti, saanut kemikaalija kehoosi niin ruuan kuin ympäristösi kautta. Kehosi ei tällöin toimi oikein. Kehosi voi kehittää sairauksia, jolloin mielesikään ei toimi ideaalilla tavalla. Kun mielesi ei ole täysin kirkas, on sinun vaikeampi edetä polullasi. On siis tärkeää pitää sekä mieli ja keho kunnossa. Molemmat ovat erittäin tärkeät osaset kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa.
Näkemämme on vain harhakuva, mutta tärkeä sellainen. Tämän kokemuksen, tämän elämän on tarkoitus meitä auttaa eteenpäin kohti valoa, kohti itseämme. Olemme luojia, jumalia. Me olemme kaikki. Yksi ja kaikki. Tällä hetkellä suurin osa ihmiskunnasta on kaukana itsestään. Kuljemme sumussa, näkemättä ympärillemme, uskoen erillisyyden harhaan.
Tähän väliin puolison kommentti pesuhuoneesta: Hei camooon... Ei kellään oo ruisjauhoja ja kookosöljyä peilikaapissa... Hiljainen protesti :) Täytyy tunnustaa että noin vuoden (vai kaksi?!) kestänyttä tiedostavampaa elämäntyyliäni ei ole varmasti helppoa hyväksyä. Kaikki on muuttunut ja muuttuu niin kokonaisvaltaisesti. Ajatukset, teot, tapa elää. Ei voi olettaakaan että kaverit, ystävät, puoliso, lapset astelisivat samassa tahdissa. Kaikilla suunta on sama, mutta toteutus voi olla täysin erilainen ja täysin eri ajassa. Itse sorrun liikaa jakamaan ajatuksiani lähipiirille. Tottakai haluan heille parasta kuten myös ympäristölleni (ja samalla myös itselleni) ja kuvittelen välillä velvollisuudekseni jakaa tätä "totuutta" liian innokkaasti.
Maalliset velvollisuudet kutsuvat (perhe painostaa) :) Tämä pikakirjoituksella (joten pahoittelen mahdollisia virheitä...)
Rakkautta kaikille!!!
Kyllä ja ei. Sisimmästä löytyy kaikki. Ei ole olemassa ulkoista, on vain sisäinen maailma, josta kaikki heijastuu. Eli voisi sanoa, että kun olet sisältä kunnossa, se riittää. Mutta tässä 3D todellisuudessa jossa elämme, myös kehollamme on merkitystä. Luodessasi maailmasi, luot myös itsesi. Ja se mitä tunnet, sitä myös olet. Fyysinen kehosi on ollut useimmilla koko elämämme "väkivallan" kohteena. Olet syönyt huonosti, saanut kemikaalija kehoosi niin ruuan kuin ympäristösi kautta. Kehosi ei tällöin toimi oikein. Kehosi voi kehittää sairauksia, jolloin mielesikään ei toimi ideaalilla tavalla. Kun mielesi ei ole täysin kirkas, on sinun vaikeampi edetä polullasi. On siis tärkeää pitää sekä mieli ja keho kunnossa. Molemmat ovat erittäin tärkeät osaset kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa.
Näkemämme on vain harhakuva, mutta tärkeä sellainen. Tämän kokemuksen, tämän elämän on tarkoitus meitä auttaa eteenpäin kohti valoa, kohti itseämme. Olemme luojia, jumalia. Me olemme kaikki. Yksi ja kaikki. Tällä hetkellä suurin osa ihmiskunnasta on kaukana itsestään. Kuljemme sumussa, näkemättä ympärillemme, uskoen erillisyyden harhaan.
Tähän väliin puolison kommentti pesuhuoneesta: Hei camooon... Ei kellään oo ruisjauhoja ja kookosöljyä peilikaapissa... Hiljainen protesti :) Täytyy tunnustaa että noin vuoden (vai kaksi?!) kestänyttä tiedostavampaa elämäntyyliäni ei ole varmasti helppoa hyväksyä. Kaikki on muuttunut ja muuttuu niin kokonaisvaltaisesti. Ajatukset, teot, tapa elää. Ei voi olettaakaan että kaverit, ystävät, puoliso, lapset astelisivat samassa tahdissa. Kaikilla suunta on sama, mutta toteutus voi olla täysin erilainen ja täysin eri ajassa. Itse sorrun liikaa jakamaan ajatuksiani lähipiirille. Tottakai haluan heille parasta kuten myös ympäristölleni (ja samalla myös itselleni) ja kuvittelen välillä velvollisuudekseni jakaa tätä "totuutta" liian innokkaasti.
Maalliset velvollisuudet kutsuvat (perhe painostaa) :) Tämä pikakirjoituksella (joten pahoittelen mahdollisia virheitä...)
Rakkautta kaikille!!!
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
Sielun maisemia...
Äh... En tiedä onko minulla juuri nyt kenellekään mitään sanottavaa... (Loistava aloitus, eikö?) Jotenkin olen vältellyt tätä kirjoittamista ja nyt vaan oli pakottava tarve tarttua toimeen, vaikkakin yritin pitkittää tätä tekosyillä. Seuraava tekosyy olisi ollut nukkumaan meneminen, mutta otin kuin otinkin tietokoneen sänkyyni ja kirjauduin sisään.
Turhautuminen omaan toimintaani kuvaa parhaiten olotilaani. Nytkin ruoskin itseäni saamattomuudesta koko illan, enkä silti tehnyt tekemättömien asioiden eteen juurikaan mitään. Kaikkein eniten olen tuskastunut siihen, etten ole meditoinut tarpeeksi viime aikoina. Toisaalta tiedän, että kaikella on paikkansa ja aikansa, itsensä soimaamisesta tai syyllistämisestä ei ole mitään hyötyä. Kuten ei kenenkään muunkaan.
No nyt itsensä piiskaamisesta oikeampiin asioihin. Ei tämä ole normi olotilani, osaan olla mukavampi itselleni useinmiten :)
Tunnen välillä välähdyksiä suuremmasta kokonaisuudesta. Tähän asti olen elänyt aika pitkälti uskoni varassa. Luottamus ihmisiin ja maailmaan on ollut aika vahva. Joku voisi sanoa, että olen ollut aina liiankin sinisilmäinen ja luottanut enempää kyseenalaistamatta. Olen aina halunnut uskoa. Ja luottaa. Tottakai välillä on ollut epäuskon hetkiä, useinkin. Mutta nekin ovat olleet välähdyksiä. Itseensä uskominen on ollut aina kuitenkin haasteena. Se asia taitaa olla kuitenkin voiton puolella. Maailmankuvani on kasvanut itseni mukana. Se ei edelleenkään ole selkeä, eikä sen tulekaan olla. Se on valmis sitten kun minä itse olen valmis :) Piiitkä piitkä matka vielä kuljettavana... ;) (ja tätä menoa pitkitän sitä entisestään. Mistäköhän saisi ripauksen itsekuria?)
Tähän on vielä kuitenkin jatkettava (hetken asiaa pohdittuani), etten ole kuitenkaan sokeasti koskaan uskonut ihmiseen tai asioihin. Kyky nähdä asioiden ja ihmisten taakse on auttanut minua. Olen yleensä aistinut ja aistin, jos ihminen on vilpitön. Välillä olen ihmetellyt, miksi en osaa suhtautua johonkin tiettyyn henkilöön varauksetta. Yleensä vastaus on tullut ennemmin tai myöhemmin.
Niistä välähdyksistä. Kun olen ymmärtänyt voiman mikä minussa / meissä jokaisessa piilee, olen myös nähnyt sen voiman. Arkisissa asioissa. Välähdykset ovat tulleet esiin yllättäin ja selkeästi. Niitä ei ole voinut käsittää väärin. Kun olen ymmärtänyt olevani tämän näytöksen ohjaaja, olen todellakin saanut ohjata elokuvaani oikeaan suuntaan. En ole ollut pelkkä näyttelijä.
Välillä tunnen niin voimakasta kiitollisuutta, että voin olla tässä kaikessa mukana, että silmäni kostuvat. Välillä toivon, että minun tehtäväni olisi tässä osassa jo tehty ja pääsisin seuraavaan näytökseen. Jotenkin tuntuu että tämä aika ei ole minua varten. Kaipaan kovasti hiljaisuuteen tästä hälinästä ja turhuudesta. Juu, tiedetään, voin luoda myös hiljaisemman elämän itselleni, jos en ole tyytyväinen... Mutta kun minun nyt täytyy käydä juuri tämä oppiläksy lävitse, ja siihen ei se hiljaisuus kuulu. Vielä.
kuva täältä
Turhautuminen omaan toimintaani kuvaa parhaiten olotilaani. Nytkin ruoskin itseäni saamattomuudesta koko illan, enkä silti tehnyt tekemättömien asioiden eteen juurikaan mitään. Kaikkein eniten olen tuskastunut siihen, etten ole meditoinut tarpeeksi viime aikoina. Toisaalta tiedän, että kaikella on paikkansa ja aikansa, itsensä soimaamisesta tai syyllistämisestä ei ole mitään hyötyä. Kuten ei kenenkään muunkaan.
No nyt itsensä piiskaamisesta oikeampiin asioihin. Ei tämä ole normi olotilani, osaan olla mukavampi itselleni useinmiten :)
Tunnen välillä välähdyksiä suuremmasta kokonaisuudesta. Tähän asti olen elänyt aika pitkälti uskoni varassa. Luottamus ihmisiin ja maailmaan on ollut aika vahva. Joku voisi sanoa, että olen ollut aina liiankin sinisilmäinen ja luottanut enempää kyseenalaistamatta. Olen aina halunnut uskoa. Ja luottaa. Tottakai välillä on ollut epäuskon hetkiä, useinkin. Mutta nekin ovat olleet välähdyksiä. Itseensä uskominen on ollut aina kuitenkin haasteena. Se asia taitaa olla kuitenkin voiton puolella. Maailmankuvani on kasvanut itseni mukana. Se ei edelleenkään ole selkeä, eikä sen tulekaan olla. Se on valmis sitten kun minä itse olen valmis :) Piiitkä piitkä matka vielä kuljettavana... ;) (ja tätä menoa pitkitän sitä entisestään. Mistäköhän saisi ripauksen itsekuria?)
Tähän on vielä kuitenkin jatkettava (hetken asiaa pohdittuani), etten ole kuitenkaan sokeasti koskaan uskonut ihmiseen tai asioihin. Kyky nähdä asioiden ja ihmisten taakse on auttanut minua. Olen yleensä aistinut ja aistin, jos ihminen on vilpitön. Välillä olen ihmetellyt, miksi en osaa suhtautua johonkin tiettyyn henkilöön varauksetta. Yleensä vastaus on tullut ennemmin tai myöhemmin.
Niistä välähdyksistä. Kun olen ymmärtänyt voiman mikä minussa / meissä jokaisessa piilee, olen myös nähnyt sen voiman. Arkisissa asioissa. Välähdykset ovat tulleet esiin yllättäin ja selkeästi. Niitä ei ole voinut käsittää väärin. Kun olen ymmärtänyt olevani tämän näytöksen ohjaaja, olen todellakin saanut ohjata elokuvaani oikeaan suuntaan. En ole ollut pelkkä näyttelijä.
Välillä tunnen niin voimakasta kiitollisuutta, että voin olla tässä kaikessa mukana, että silmäni kostuvat. Välillä toivon, että minun tehtäväni olisi tässä osassa jo tehty ja pääsisin seuraavaan näytökseen. Jotenkin tuntuu että tämä aika ei ole minua varten. Kaipaan kovasti hiljaisuuteen tästä hälinästä ja turhuudesta. Juu, tiedetään, voin luoda myös hiljaisemman elämän itselleni, jos en ole tyytyväinen... Mutta kun minun nyt täytyy käydä juuri tämä oppiläksy lävitse, ja siihen ei se hiljaisuus kuulu. Vielä.
kuva täältä
maanantai 13. joulukuuta 2010
lauantai 4. joulukuuta 2010
Mitä rakkaus tekisi?
Jos olisin puhdas rakkaus, miten suhtautuisin kanssa ihmisiin? Jos rakastaisin kaikkea samanarvoisesti. Jos ymmärtäisin, että jokainen tunne mikä minulla on toisia ihmisiä tai muuta elämää kohtaan, on tunne myös minua itseäni kohtaan. Kavahtaisinko vastaantulevaa haisevaa pultsaria, jos olisin rakkaus? Vai katsoisinko lempeästi, rakastavasti hänen kulkuaan?
Kaikki mitä ajattelen, kaikki mitä teen, kaikki mitä tunnen. Se on minun maailmani. Minä rakennan itse oman maailmani. Vain minä itse voin siihen vaikuttaa. EI KUKAAN MUU. Kukaan muu ei voi vaikuttaa mitenkään minun maailmaani, ellen minä sitä anna tehdä.
Jos minun elämäni on epätyydyttävää, olen siihen itse syypää. Jos olen onnellinen, olen minä tehnyt itse itsestäni onnellisen. Jos olen flunssan kourissa, siihen ei ole syynä kylmä pakkaskeli tai kassajonossa päin aivastellut kohtalotoveri. Jos minulla on syöpäkasvain, olen myös sen aiheuttanut ihan itse itselleni.
Mutta jos olisin rakkaus, en tekisi itselleni tuskaa, en sairauksia, en ikäviä ajatuksia.
Miksi sitten teen väkivaltaa itselleni? Miksi en arvosta itseäni tarpeeksi? Ymmärränhän sen, että ilman arvostusta ja rakkautta kaikkea ympäröivää kohtaan olen hukassa. Kuljen väärään suuntaan vaikka tiedän oikean tien. Miksi? Miksi taistelen itseäni vastaan?
Pysähdyn. Otan haparoivan askeleen oikeaan suuntaan.
Mitä rakkaus tekisi?
Ajattelen rakkauden kautta. Olen rakkaus. Rakastan maailmaani. Rakastan läheisiäni. Rakastan itseäni. Rakennan maailmastani rakkauden planeetan. Askel askeleelta.
Tule sinäkin mukaan <3
Kaikki mitä ajattelen, kaikki mitä teen, kaikki mitä tunnen. Se on minun maailmani. Minä rakennan itse oman maailmani. Vain minä itse voin siihen vaikuttaa. EI KUKAAN MUU. Kukaan muu ei voi vaikuttaa mitenkään minun maailmaani, ellen minä sitä anna tehdä.
Jos minun elämäni on epätyydyttävää, olen siihen itse syypää. Jos olen onnellinen, olen minä tehnyt itse itsestäni onnellisen. Jos olen flunssan kourissa, siihen ei ole syynä kylmä pakkaskeli tai kassajonossa päin aivastellut kohtalotoveri. Jos minulla on syöpäkasvain, olen myös sen aiheuttanut ihan itse itselleni.
Mutta jos olisin rakkaus, en tekisi itselleni tuskaa, en sairauksia, en ikäviä ajatuksia.
Miksi sitten teen väkivaltaa itselleni? Miksi en arvosta itseäni tarpeeksi? Ymmärränhän sen, että ilman arvostusta ja rakkautta kaikkea ympäröivää kohtaan olen hukassa. Kuljen väärään suuntaan vaikka tiedän oikean tien. Miksi? Miksi taistelen itseäni vastaan?
Pysähdyn. Otan haparoivan askeleen oikeaan suuntaan.
Mitä rakkaus tekisi?
Ajattelen rakkauden kautta. Olen rakkaus. Rakastan maailmaani. Rakastan läheisiäni. Rakastan itseäni. Rakennan maailmastani rakkauden planeetan. Askel askeleelta.
Tule sinäkin mukaan <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)