lauantai 29. tammikuuta 2011

En ole "ehtinyt" vähään aikaan käydä täällä blogimaailmassa. Tämänhetkinen työni ja tulevan työn suunnittelu on vienyt melkein kaiken energian ja olen unohtanut, että täältähän sitä juuri saa lisää! Ihana oli taas lukea muiden ajatuksia, kiitos teille ihanat bloggarit, kun tuotte positiivisia ilon ja rakkauden täyteisiä ajatuksia jaettavaksi. Taas on mieli kevyt ja tunnen että kaikki on mahdollista!

Arkielämä on pyörinyt negatiivisissa pyörteissä. Töissä vuoroin pyydetään jäämään ja vuoroin toivotetaan hyvää jatkoa. Kiitos, mutta ei kiitos. Tuli taasen selväksi, että ei ole enää minun paikkani kuulua tuohon oravanpyörään. En halua olla mukana tuossa maailmassa ankeuttajien joukossa... Anteeksi, hiukan karkeasti sanottu, mutta olen viime päivinä ikävä kyllä itsekin pyörinyt noissa negatiivisissa tunteissa. Nyt on lopullinen päätös tehty. Mieluummin katson hymyssä suin tähän hetkeen ja tulevaan. Eiköhän luottamukseni elämään kanna niin, että saan itselleni ja lapsilleni kaiken mitä tarvitsemme, vaikka jäänkin ilman säännöllisiä tuloja.

Luin juuri Tuulin postauksen ja jäin haaveilemaan tulevasta ajasta... Rakkauden täyteisestä elämästä jossa edellisen kaltaiset pohdiskelut eivät ole tarpeen. Ei ole olemassa mustasukkaisuutta, omistushalua, katkeruutta. Toisistaan pitävät ihmiset voivat elää rakastaen yhdessä tai erikseen. Iman sitoumuksia, koska niihin ei ole tarvetta.

Mutta tärkeintä on tämä hetki, koska muuta ei ole... Koetan siis elää yllä olevan mukaisesti, vain siten siitä tulee totta. Lupaan yrittää muistaa sen myös arjessa, vaikka kuinka ego yrittäisi purnata vastaan. Tai en yritä vaan muistan :)

Rakkaudella
Satu

maanantai 3. tammikuuta 2011

Uusi vuosi 2011

Uusi vuosi 2011... Vaikkei vuoden vaihtumisella tai ajan kulumisella olekaan mitään merkitystä (minkä ajan? :) on tämä vuoden vaihde hyvä hetki pysähtyä ja katsoa tähän hetkeen (jos / kun ei kykene sitä koko ajan tekemään); onko näin hyvä, olenko kulkenut omaa polkuani, toteuttanut sielun suunnitelmaani?

Oma vuoteni on ollut etsintää ja löytämistäkin. Pieni pikakertaus vuoteen 2010...

Kävin cammalot 1 -kurssin maaliskuussa. Kurssia ennen kävin usein meditaatioilloissa. Olin taas parin vuoden tauon jälkeen hakenut elämäni suuntaa henkisen polun kautta (tai miten ikinä sen nyt haluaa ilmaista...). Suhtautumiseni ravintoon alkoi muuttua, kuten myös suhtautumiseni muihin ihmisiin ja koko elämään. Olin kurssia ennen syönyt hiilaripitoista sekaravintoa, mutta yhtäkkiä kurssin käytyäni ei eläinkunnantuotteiden nauttiminen tuntunut "oikealta". Aloin etsimään tietoa netistä ja muuttamaan ruokavaliotani puhtaampaan suuntaan. Jätin hiilareita vähemmälle ja söin lisäaineettomampaa ja luomumpaa ruokaa. Tämän innostuksen myötä löysin tämän blogimaailman, joka oli aiemmin ollut täysin tuntematon minulle. Oli ihana löytää samanmielisiä ihmisiä, olinhan kulkenut yksin etsimässä omaa polkuani. Nyt tuntui mukavalta että voin jakaa ja kuulla kokemuksia, vaikkakin netin välityksellä (mitä väliä mistä?). Pikkuhiljaa löysin samanmielisiä tuttavia läheltäkin. Olen kuitenkin aina ollut tietyllä tavalla erakkoluonne, tarvitsen paljon omaa rauhaa. Tämä on johtunut siitä, että ihmisten seura on uuvuttaa minut. Poikkeuksiakin on, sielun sisaren tai veljen tapaaminen esimerkiksi. Ehkä kuitenkin perimmäinen syy siihen, että en viihdy pitkiä aikoja uudessa seurassa, on tietynlainen ujous. "Pelkään" uusia ihmisiä ja sitä minkälaisen kuvan luon itsestäni muille. Hiljaisuuteni saatetaan tulkita väärin. Tätä pohtiessani tuli mieleen seikka, jonka olen viime aikoina huomionut. Miksi en halua katsoa ihmisiä? Siis oikeasti katsoa silmiin? Katson kyllä päin, mutta kun katson syvälle silmiin, tulee pelko. Mitä pelkään näkeväni? Täytyypäs ottaa selvää... :)

Oikeastaan olisi ihana jakaa arkensa pienessä kyläyhteisössä (tai vaikka yhteisessä pihapiirissä) maaseudun rauhassa, jossa eläisi samanhenkisiä kulkijoita. Rauhaisaa omavaraistalouselämää, josta ei puuttuisi rakkautta tai elämästä nauttimista ja hauskanpitoa :) Yhteisiä meditaatiohetkiä ja luonnon ja kaiken elämän kunniottamista... <3 Uskaltaisikohan manifestoida toiveen todeksi...? Olisiko jo aika oikea...?

No niin ja takaisin menneeseen... Samalla kun eteeni avautui uusi maailma, sain paljon tietoa mitä ei löydä mediasta kovinkaan usein. Tämän tiedon pohjalta kyseenalaistin monia asioita, mitä aikaisemmin olin pitänyt totuutena; terveydenhuolto, ravitsemusoppi, teollisuus ja ylipäätään rehellisyyden mitä noiden asioiden takana tulisi olla. Näin ihmisten raadollisuuden, mikä liittyy tarpeeseen kerätä maallista mammonaa keinolla millä hyvänsä. Kuinka meitä ihmisiä käytetään (ja itse käytämme muita) pelinappuloina. Tämä itsekkyys on koko ihmiskunnan synti, joka johtuu ainakin osittan erillisyyden harhasta. Teemme pahaa muille tajuamatta että samalla teemme sen myös itsellemme... Kokonaisuus alkoi hahmottumaan...

Halusin pois oravanpyörästä, en halunnut olla enää mukana tässä sairaassa yhteiskunnassa ja niimpä ilmoitin töissä jättäytyväni pois huhtikuussa 2011. Oikeastaan kyseenalaistin koko elämäni ja samalla myös parisuhteeseeni. Kaipasin kerralla muutokseen, kaikki mikä ei tuntunut oikealta piti muuttaa.

Syksyllä kävin Cammalton 2 kurssin ja taas katselin maailmaa hiukan eri kulmasta. Ymmärsin, että asioiden hoitaminen pois päiväjärjestyksestä ole välttämättä oikea tapa. Ensin on ymmärrettävä miksi nuo asiat on tuotu eteeni, mikä oppiläksy tai asia noiden tapahtumien, ihmisten tai asioiden takana on. Tein taas käännöksen, ilmoitin töissä, että jään osa-aikaiseksi ja eroamisen sijasta parisuhteessa eletään nyt "aikalisä"-vaihetta.

Mitä tuleman pitää... Olen perustamassa omaa yritystä, jotta voin työskennellä rakastamieni asioiden parissa. Käyn muutamia kursseja ja kouluttaudun energiaterapeutiksi kuluvan vuoden aikana. Aion nauttia joka hetkestä! Ihana vapaus! Vielä on matkaa tavoitteisiin, mutta oikeaan suuntaan tunnen olevani matkalla :) Vielä en tiedä miten asiat tulevat järjestymään, lähinnä talous jännittää, mutta luotan siihen että ne järjestyvät joka tapauksessa oikein. Vuosi sitten en olisi uskaltanut sanoa näin. Kiitos universumi, kiitos minä.

Ai niin ruuasta vielä; maistoin jouluna pitkästä aikaa kalaa, lähijärvestä pyydettyä kuhaa ja toissapäiväni isäni pyytämää hirveä. Tämä tuntuu nyt oikealta. En halua syödä ruuaksi tuotettua "tuotetta" eli tehokasvatettua eläintä, mutta satunnaisesti voin syödä eläintä, jonka tiedän eläneen vapaan elämän. Energiaa ja elävää organismiahan me olemme kaikki. Kunnioitetaan itseämme ja kaikkia muita täällä, myös ravintoa oli se sitten eläinperäistä tai jotain muuta. Eiks niin :)

Rakkautta, iloa ja valoa
satu