Pitäisi

Pitäisi meditoida, pitäisi tehdä kirjanpito, pitäisi päivittää hoitopäiväkirja, pitäisi olla syömättä kun ei edes ole nälkä! Pitäisi mennä nukkumaan, ettei aamulla väsytä, pitäisi tehdä koulutukseen liittyviä harhoituksia, mutta kun on muuta tekemistä/väsyttää/ei huvita. Pitäisi työstää nettisivujen tekstit valmiiksi... Pitäisi olla tekemettä tätä himskatin listaa tekemättömistä asioista!!

Hmmm... Ja hyväksyä, ettei aina voi olla tehokas. Aina ei voi jaksaa, aina ei tarvitse huvittaa. Itselle voi olla mukava ja hyväksyä tehottomuuden. Se on vain niin kauhian hankalaa. Mieluummin sitä piiskaa itseään ja vähän säälitteleekin, että "et sinä kurja saa mitään aikaiseksi..." Ja niin tästä saamattomuudesta tulee osa minuutta: "en minä tätä kuitenkaan saa tehtyä, kun on niin monta asiaa rästissä, jotka pitäisi myös hoitaa" jne.

Hö, minä olen nyt oikein kiltti itselleni ja lohdutan. Kyllä minä vielä jaksan. Minua ei tänään huvita, mutta jos minä nyt hyväksyn asian ja syön hyvällä omallatunnolla syntistä e-aineita täynnä olevaa kaupan valmisrahkaa, niin ehkäpä minä huomenna teen rahkani tuoreista luomuhedelmista tai marjoista ja teen meditaatioharjoituksia nauttien tekemissestä (en suorittamisesta!). Tai sitten en huomenna vaan ens viikolla (tai ens vuonna!!). Mutta nyt minä hyväksyn itseni juuri tämänlaisena laiskurina, I love me <3 and you too!!!

Heippa!

Olisikohan aika...

kertoa tästä päivästä jotain itselle ja muille...? Hetki on taas vierähtänyt...

Kuuntelen hiljaisuutta ja ulkoa kantautuvia kaupungin ääniä. Pikkuinen nukkuu huoneessaan ja isompi on vielä ystävänsä luona. Kissa, tuo salaperäinen "vakoojani" kiertelee ympäri asuntoa ja tarkkailee. On aikaa olla yksin. On aikaa tarkkailla omia ajatuksiaan. Tutkia ja kuunnella mitä tunnen, miksi tunnen?

Välillä hengästyn, enkä pysy mukana tässä liikkeessä, yritän laittaa jarrua eteen, mutta se vie sittenkin, elämä siis. Kuinka olisikin ihana vain heittäytyä matkaan mukaan, jarruttamatta. Sekin aika tulee. Kun vain annan sen tulla. Aika nopeutuu, muutokset ja tapahtumat seuraavat toistaan. Maailma, joka meillä on edessämme murenee. Mutta mitä on luvassa? Se riippuu meistä itsestämme, se riippuu minusta, sinusta. Kumpa vain uskaltaisimme hypätä virran vietäväksi, kohti uutta parempaa maailmaa. Astua seuraavalle tasolle tässä valtavassa, suuressa näytöksessä jota luomme itsellemme. Meitä varten.

Kaipaan... Kaipaan kotiin. Miksi sitten takerrun kynsin hampain tähän kaikkeen harhaan? On elettävä mukana näytöksessä, opittava; luotava kokemuksia jotka auttavat oppimaan.

Onko aika luopua...egosta ja harhasta? Onko aika antaa todellisen itsen kummuta sisältä? Ripustaa tämä panssari naulaan todellisen itsen tieltä?

En tiedä. Mutta vastaus tulee kun on aika. Niin kuin kaikkeen muuhunkin. On siis jatkettava ja yritettävä pysyä mukana....

Rakkautta ja ihanaa ihanaa auringon paistetta!

Satu