maanantai 18. lokakuuta 2010

itse

En pidä puhumisesta, on helpompi tuoda asiansa esille kirjallisesti. Toisinaan huomaan kuitenkin sopivan tilanteen tultua puhuvani tunteella aiheesta joka on minulle läheinen. Silloin haluan ehdottomasti tuoda asiani esille kuulijalle. Ehkä liiankin voimakkaasti. Asiat joista voisin keskustella ja keskustella ovat tässä blogissanikin esille tuomat asiat; henkinen kasvu, suhtautuminen elämään, oikea ravinto ja elämän tarkoitus. Näihin asioihin en kyllästy. Kun aletaan keskustelemaan päivän säästä tai naapurin ongelmista, olen onneton keskustelija.

Huomaan, että jotkut ihmiset vaivaantuvat seurastani, kun en osaa harrastaa small talkia. Huomaan itsekin välillä vaivaantuvani siitä. Aika usein ymmärrän päästää tunteesta irti, kun tiedostan sen tarpeettomuuden. Toki voin läheisteni kanssa puhua pitkäänkin "turhista" asiaoista, mutta vieraammalle henkilölle puhuminen on minusta tarpeetonta ellei sen takana ole syvempää. Kuulostaa ehkä itsekkäältä, mutta koen sen toisin. Viljelen hymyjä ja ystävällisiä sanoja monille, jutusteluun en vain näe tarvetta. Toki kuuntelen ja pyrin auttamaan, jos minua lähestytään. Ja onkin todella antoisaa, kun huomaa, että voi toisella antaa jotain vaikka sillä hymyllä tai ystävällisellä sanalla. Ainoastaan tyhjät sanat ovat turhuutta. Miksi täyttää hiljaisuutta? Hiljaisuus antaa paljon enemmän kuin tyhjät puheet.

Löysin tänään sisältä itsestäni puhtaan ja aidon olennon. Tässä olennossa ei ollut mitään negatiivista, ei mitään väärää. Se oli täydellinen, täydellistä rakkautta ja valoa. Kun kuorin egoni, mieleni ja fyysisen kehoni aidon itseni ympäriltä, huomasin alla olevan kauneuden. Tämä täydellisyys löytyy meistä jokaisesta. Mikä ihana totuus! Tätä on vaikea pukea sanoiksi... Olin meditaatioillassa ja työstimme kehon symmetriaa. Tämän meditaation aikana pääsin tapaamaan omaa täydellisyyttäni, omaa jumaluuttani. Näin uskon. Koska tiedän, mitä voin saavuttaa, kun pidän katseeni oikeassa suunnassa, on eteenpäin kulkeminen taas asteen helpompaa. Vaikka matka on pitkä, voin sen kulkua jouduttaa. En yksinkertaisesti halua enään tähän ihmiskehoon painimaan samojen ongelmien kanssa vuodesta, vuosisadasta ja vuosituhannesta toiseen. Haluan jo tästä kehosta pois. Ainut keino tähän pyrkimykseen on itsensä työstäminen. Työstää ongelmat yksi kerrallaan läpi. Hyväksyä se tosiasia, että ongelmiaan ei pääse pakoon, kaikki on käytävä läpi.

satu

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Kannabis lääkkeenä ja jopa syövän parantajana?

Valon veljeskuntaa kanavoinut Edna G. Frankel (www.beyondreiki.com)
Elokuu 2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät, tervehdys Valon veljeskunnalta. Liitymme taas kerran
seuraanne, kun suhauttelette kohti jännittävintä tulevaisuutta, mitä
ihmiskunta on koskaan nähnyt! Vuosituhannen muutoksen viime vuodet
menevät ohi nopeassa draaman, melun ja liikkeen utuisuudessa. Paras
neuvomme teille tässä lukemisenne hetkessä on: hidastakaa! Ottakaa
rauhallisesti. Jos meillä olisi tunnuslaulu, se olisi acappella-laulu
nimeltään "Dont't Worry, Be Happy!" (= älä huolehdi, ole
onnellinen), jonka on tehnyt ?

Henkinen reseptimme teille on kuunnella tätä laulua ainakin kerran
päivässä ja myös laulaa ja tanssia sitä! Antakaa palaa, yllytämme
teitä olemaan hulluja! Jos tämä osoittautuu vaikeaksi teille,
pyytäkää jotain lasta auttamaan. (Naureskelua, miten upea perinne
aloitettavaksi kotonanne!) Eksyminen leikkihetkeen voi olla suora linja
korkeampaan viisauteen. Olkaa lapsen kaltaisia astuaksenne taivasten
valtakuntaan! Lapsellinen heittäytyminen voi yhdistää teidät
suoraan oikeaan aivopuoliskoonne ja sieltä auraanne, mikä on
energiayhteytenne korkeampaan itseenne ja kaikkeen muuhun. Kyllä,
menkää leikkimään, lapset, ja löytäkää suurimmat vahvuutenne ja
lahjanne matkan varrella.

Aluksi haluaisimme korjata modernin myytin, joka on alkanut levitä
nimestä "Valkoinen veljeskunta". Tämä ei tietenkään ole
ensimmäinen kerta, kun tätä nimeä ovat alentaneet ihmiset, jotka
vainoavat toisia ihmisiä jonkin uskomansa ennakkoasenteen nimissä.
Meistä on hyvin huvittavaa tulla syytetyksi sekaantumisesta ihmisten
draamaan tai muusta osallistumisesta johonkin fyysiseen
kumouksellisuuteen. Meitä on syytetty perättömällä huhulla
liitosta Illuminatin kanssa, mikä on vain juoni valon himmentämiseksi
kauniin planeettanne ympärillä. Teille on pakkosyötetty valheita niin
monin tavoin ja monilla tasoilla, että teidän kuuluu herätä
näkemään, mitä todellisuudessa tapahtuu! Auttamaan tietoisuutenne
laajenemista annamme teille tämän lainauksen:

"Ehdollistunut mieli reagoi sanomalla: "En aio katsoa tätä
todistetta. Sivuutan sen, koska se on niin erilainen." Tämä
ehdollistunut mieli on uskomattoman vangittu, kun taas ajattelu on
vapaata." (Lainaus David Ickeltä "Käärmerodusta"
youtube.com) http://www.davidicke.com

Pitäkää tämä sitaatti mielessä, kun luette tätä artikkelia,
koska kaikki mitä luulette tietävänne kannabiksesta, oli erinomaista
aivopesua koko maan saamiseksi uskomaan, että kannabis on paha huume,
mikä johtaa nuorisonne väärälle polulle.

Tässä tekstissä haluaisimme keskittyä "lääkinnällisen
marihuanan" kasvavaan hyväksymiseen. Amerikassa on käytetty
miljoonia dollareita herjaamaan kannabista ja kriminalisoimaan se -
enemmän kuin on käytetty syöpätutkimukseen. Neljäkymmentä vuotta
USA:n hallitus on peitellyt totuutta: kannabiksella on monia, monia
FTMS (fyysinen, tunne, mentaalinen, henkinen) -parannushyötyjä. Ja
hyvin harvoja, jos mitään, vaarallisia sivuvaikutuksia. Niille jotka
uskovat sokeasti kaiken, mitä heille kerrotaan, kannabiksesta tuli
vain yksi risu heidän rajoittuneiden uskomustensa kokkoon. Tiedämme,
että on vaikeaa pysyä objektiivisena, kun ulkoiset voimat
vääntävät näkökulmaanne suuntaan tai toiseen. Tulee vaikeammaksi
pysyä objektiivisena, kun teillä ei ole riittävästi informaatiota
tai kun teille syötetään väärää informaatiota.

Silloin kun istuudutte kokoamaan palapeliä tietämättä, miltä
lopullinen kuva näyttää, te ette voi arvioida, onko teillä kaikki
palat tai kaikki oikeat palat. Teillä ei ole aavistustakaan
lopputuloksesta. Maalataksenne koko kuvan siitä, miltä
nykytodellisuutenne näyttää, teidän on tiedettävä, mitä
kysymyksiä esittää! "Circle of Grace" -työssä annamme 12
kysymyksen luettelon esitettäväksi parannussessiossa, mikä auttaa
yhteistyötämme ja nopeuttaa matkaanne kohti parantumistanne ja
tasapainottumistanne maan lisätessä energioitaan. Samalla tavalla
esitimme kysymyksiä kanavamme tutkittavaksi, selkeän ja yhtenäisen
kuvan kokoamiseksi FTMH-todellisuusrakenteenne kerroksista.
Ensimmäinen kysymys: mitä ovat lääkinnällisen kannabiksen hyvät
ja huonot puolet?

Tämä aihe on ollut uutisissa useita vuosia, kun liitovaltion lain
toimeenpanijat taistelevat osavaltion vastaavien kanssa Amerikassa.
Tämä kamppailu paikasta, verotuksesta ja muista aiheeseen
liittymättömistä poliittisista kysymyksistä kuohuttaa esiin
eettisiä, moraalisia ja lainopillisia oikeuskysymyksiä. Tämä
ryöstää ihmisiltä täysin avun, mitä he tarvitsevat - taas yksi
tapa, jolla teiltä otetaan pois henkilökohtaisia oikeuksia. Suuremman
kuvan ymmärtämiseksi tai näkemiseksi on astuttava taaksepäin ja
tarkasteleva historiaa. Jätämme erottelevan mielenne
päätettäväksi, mikä kuulostaa todelta teistä.

Ennen kuin aloitamme, haluaisimme korjata yleisen väärän oletuksen:
hamppu ja kannabis ovat serkkuja samassa kasvilajissa, mutta ne ovat
kaksi eri kasvia! Ne eivät edes näytä samalta. Hamppukasvissa on
päävarsi, josta lehdet kasvavat. Hamppu ei tuota kannabisnuppuja ja
tutkimus osoittaa, että hamppu sisältää alle 0.3% THC:tä (=
tetrahydrokannabinoli). Kuitenkin hamppuöljyssä on tulehdusta
poistavia ominaisuuksia, joita ei pitäisi sivuuttaa. Kannabis mikä
tunnetaan marihuanana, sisältää 6-25% THC:tä. Kannabis kasvaa oksia
päävarresta ja sitten oksista lehtiä, joiden päähän tulee nuppuja.
Toisaalta hamppu tuottaa siemenkotia, jotka ovat täynnä planeetan
ravinteikkaimpia siemeniä! Historia näyttää teille, että kaikki
kansat tunsivat kerran kummankin kasvin ja käyttivät niitä eri
tarkoituksiin. Tällä hetkellä Amerikka on ainoa maailman maa, joka
kieltää sekä hampun että kannabiksen kasvattamisen.

Ensin haluaisimme muodostaa tarkastelumme rajat. Emme keskity siihen
kapeaan väestösegmenttiin, joka on jäänyt kiinni riippuvuuksiin -
liikakäyttö tai väärinkäyttö ovat eri asia. (Hyvä uutinen -
naureskelua - Lindsley Lohan on ulkona vankilasta ja
vieroitushoidossa!) Käyttäessä matalina määrinä useita kertoja
päivässä ihmiset voivat saada valtavaa kivun lievitystä
kannabiksesta moniin eri tiloihin. Miksi? Koska luominen toimii näin:
jokaista maapallon sairautta varten kasvaa vastalääke jossain. Vielä
parempaa, kannabis on "terveystonikki", joka parantaa kaikkien
sisäisten järjestelmienne toimintaa. Ja asioiden helpottamiseksi
kannabiksen suunniteltiin kasvavan kuin rikkaruoho!

Melkein 3000 vuotta sitten kiinalaiset käyttivät kannabista teenä
hoitamaan malariaa, kihtiä, reumatismia ja monia muita sairauksia.
Muinaiset egyptiläiset käyttivät kannabista sairauteen ja stressiin.
Intiassa kannabista käytettiin lääketieteelliseen ja tunnepuolen
tasapainottomuuteen ja lievittämään synnytyskipuja. Muinaiset
kreikkalaiset käyttivät kannabista lääkityksenä ihmisille,
hevosille ja lemmikeille. Alkuperäiset amerikkalaiset - Hopit ja Mayat
- ja melkein kaikki alkuperäisrodut käyttivät kannabista
lääkintäyrttinä ja myös uskonnollisena työkaluna. Luonnon
hyödyllisten kasvien runsaudensarvessa kannabiksella on pitkä
luettelo positiivisia ominaisuuksia eikä mitään tunnettuja
sivuvaikutuksia.

1800-luvulle saakka kannabista käytettiin lääkkeenä ympäri
maailmaa ja se oli kivun lievityksessä ensimmäisellä sijalla ennen
aspiriinin keksimistä. Kannabista käytettiin myös hoitamaan
migreeniä, masennusta, unettomuutta, pahoinvointia ja
lihasjännitystä. Sen havaittiin olevan diureetti (tasapainottaa kehon
vesitasoa), antiemeettinen (lopettaa oksentamisen), antiepileptinen
(lopettaa kohtauksen), anti-inflammatorinen (vähentää turvotusta),
analgesinen (vähentää kipua) ja antipyreettinen (vähentää
kuumetta). (Wikipedia.com Medical Cannabis s. 8)

Amerikan siirtomaissa hamppu oli puuvillan jälkeen toiseksi suurin
viljelykasvi. Vaateita, köyttä, paperia, polttoainetta, öljyä ja
siementuotteita - hamppukasvista käytettiin jokainen osa. Kyllä,
Amerikan perustuslaki kirjoitettiin hamppupaperille, mikä on paljon
kestävämpää kuin tämän päivän puumassapaperi. Hamppu kasvaa
paljon nopeammin kuin puut ja se voisi pelastaa suurelta osin
planeettanne metsien hävittämisen. Vielä parempaa, hampputuotteet
ovat biologisesti hajoavia, toisin kuin tämän päivän muovituotteet.
Mitä siis tapahtui historiassa, että näistä hyvin hyödyllisistä
kasveista tehtiin laittomia USA:ssa?

Tunnette vanhan tarinan Illuminatista, joka on vuosisatojen ajan
pyörittänyt salaa maailmaanne. He päättävät, mitä tapahtuu tai
mitä ei tapahdu sodassa, politiikassa, taloudessa, biokemiallisessa
kontrolloinnissa eli kaikissa ulkoisen maailmanne tapahtumissa. Tässä
on hyvät raamit palapeliinne, rakkaat ystävät. Vuoden 1937
Marihuanaverosäädöksessä USA kielsi kannabiksen ja hampun ja teki
niiden kasvattamisesta laitonta. Miksi? No, Rothschildeillä oli
miljoonia dollareita investoituna puualueisiin ja hamppu uhkasi heidän
voittojaan. Tästä syystä olette edelleen tähän päivään saakka
rakentaneet taloja puusta.

Suurella lääketeollisuudella oli paljon menetettävä, mikä vuoksi
teitä käsketään tänä päivänä ottamaan synteettisiä
pillereitä luonnon vaihtoehtojen sijasta. Myös suurella
öljyteollisuudella oli valituksensa, koska hamppuöljy kilpaili monien
öljytuotteiden kanssa. Hamppuöljyä voidaan kaataa suoraan
dieselmoottoriin! Toinen esimerkki, vaseliini ja kaikki sen muunnelmat
ovat öljypohjaisia tuotteita - ettekö laittaisi lapsenne herkälle
iholle mieluummin kasvipohjaista voidetta? Myös muoviteollisuus olisi
voinut mennä eri suuntaan, sillä hampusta tehtävä muovi on
biohajoavaa. Sen sijaan miljardit ja miljardit muovipullot tukkivat
kaatopaikkojanne. Nuo pullot kestävät taatusti pidempään kuin te ja
lapsenne! Alatteko nähdä suuremman kuvan, rakkaat ystävät?

1970-luvun alussa kannabiksen havaittiin alentavan silmän sisäistä
painetta ja siitä tuli hoitokeino glaukoomaan. Vaikka se oli edelleen
laitonta, hallitus pyysi NIH:a (kansallinen terveyslaitos) valvomaan
tutkimusta, jonka tarkoituksena oli havaita, miten vahingollista
kannabis oli ihmisen immuunijärjestelmälle. Virginian lääketieteen
collegen tutkimus ei havainnut mitään haittoja millään tasolla
testaamiseen käytetyillä hiirillä, jotka olivat täynnä
syöpäsoluja. Sen sijaan havaittiin, että "THC hidasti
kolmenlaisen syövän kasvua hiirissä: keuhkosyöpä, rintasyöpä ja
viruksen aiheuttama leukemia". Arvioitiin, että THC jatkoi
hiirien elinaikaa 36%:lla kontrolliryhmään verrattuna. (Raymond
Cushing: Pössyttely kutistaa kasvaimia - Hallitus tiesi vuonna 1974)

Sitten presidentti Gerald Ford lopetti kannabiksen julkisen tutkimisen
ja määräsi DEA:n (lääkintähallinto) takavarikoimaan kaiken
materiaalin Virginian tutkimuksesta ja kaikista muista riippumattomista
tutkimuksista ympäri maata. Sillä välin "huumeiden vastaisella
sodalla" oli uusi/vanha mainoslapsi, marihuana, joka oli tähtenä
"Marisätkähulluuden" uusintaversiossa. Tähän päivään
mennessä USA:n hallitus on käyttänyt enemmän miljoonia kuviteltujen
valheiden levittämiseen kannabiksesta kuin syöpätutkimukseen. Mitä
se kertoo teille? Ei haluta parantaa syöpää, se on liian
kannattavaa. Hoidot joita nykylääketieteenne tarjoaa teille, ovat
myrkkyä, kuten jo tiedätte. On ironista, että lääkärit tarjoavat
nyt kannabista syöpäpotilaille lievittämään sytostaattihoidon ja
sädehoidon huonoja vaikutuksia. Tämä lainaus summaa sen parhaiten:

"Miljoonat ihmiset ovat kärsineet kammottavan kuoleman. Monissa
tapauksissa perheet ovat kuluttaneet säästönsä vaarallisiin,
myrkyllisiin ja kalliisiin lääkkeisiin. Nyt vasta alamme käsittää,
että samalla kun marihuana ei ole tappanut ketään, sen kieltäminen
on tappanut miljoonia." (
www.gsalternative.com/2010/05/cannabinoidskillcancer)

Yhtään kuolemaa ei ole raportoitu kannabiksen nielemisestä.
Keuhkosyöpää tai "ruskeiden keuhkojen syndroomaa" ei ole
löydetty ihmisistä, jotka polttavat vain kannabista. Porttihuume?
Vain jos henkilö on ennalta johdotettu riippuvuusoppitunteihin. Jos
on, mikä tahansa avaa tuon oven, on se sitten nikotiini (paljon
pahempi riippuvuuden aiheuttaja, mutta laillinen) tai alkoholi (pitkä
luettelo haitallisia sivuvaikutuksia, mutta myös laillinen). Kovimmat
huumeiden käyttäjät kertovat teille, että he pitävät kannabista
varalla, jos jokin muu muuttuu huonoksi. Miksi? Kannabis saa olon
tuntumaan paremmalta!

Takaisin historiaan. DEA lopetti vuoden 1974 Virginian tutkimuksen
eikä ole sallinut mitään uutta julkista tutkimusta. Miksi?
Seurataanpa rahaa …

"Vuonna 1976 silloinen presidentti Ford lopetti kaikki julkiset
kannabistutkimukset ja antoi tutkimisen yksinoikeuden lääkefirmoille,
joiden tehtäväksi tuli kehittää THC:n synteettinen muoto, joka
antaisi kaikki lääkinnälliset hyödyt ilman
"huumausta"." (Lainaus/Raymond Cushing: Pössyttely
kutistaa kasvaimia - Hallitus tiesi vuonna 1974)

Helmikuussa 2000 tohtori Manuel Guzman ja hänen tutkijansa havaitsivat
Madridissa, Espanjassa, että THC jota annettiin syöpää kantaville
rotille, sai kasvaimen kutistumaan. THC myös katkaisee kasvainten
verensaannin, mikä vähentää syöpää lisää. Kontrolliryhmänä
terveille rotille annettiin korkeina annoksina THC:tä viikon ajan.
Jälkitutkimuksessa ei ilmennyt mitään biokemiallisia tai
neurologisia haittoja! Lukuun ottamatta UPI:n lyhyttä artikkelia, joka
tuli ja meni 29.2.2000, tämä monumentaalinen uutinen kiellettiin
Amerikassa. Tähän päivään saakka medianne ei ole sallittu
koskettaa tätä aihetta. Marijuananews.comin toimittaja Richard Cowan
teki seuraavan toteamuksen:

"… on todella massiivisia todisteita siitä, (
http://safeaccess.ca/research//cancer.htm) että lääkinnällisen
kannabiksen nujertaminen edustaa suurinta vapaan yhteiskunnan
laitosten, lääketieteen, journalismin, tieteen ja perusarvojemme
epäonnistumista."

USA:n hallitus kätki uutiset, että kannabis oli edullista
terveydelle, ja sen sijaan julisti "huumeiden vastaisen
sodan", mikä on kestänyt 40 vuotta. Vielä pahempaa, se niputti
hampun yhteen kannabiksen kanssa ja kielsi teiltä toisen rikkaimmista
resursseista, jonka ihminen tuntee. Tämän tiedeosuuden lopetukseksi
annamme teille vain otsikon tämän aamun uutisista:

"Syövän massiivinen taloudellinen taakka on maailmanlaajuisesti
lähes 3 miljardia dollaria vuodessa."
(Medicalnewstoday.com/17.8.10)

Meidän on hyvin surullista katsella sitä kaikkea tarpeetonta
kärsimystä, minkä kohteena ihmiset ovat ahneiden hallitustensa
toimesta. Muistakaa, että kyse on vain pimeyden valaisemisesta
lisää. Muutama seuraava vuosi voimistaa tätä prosessia, joten olkaa
kärsivällisiä itsenne ja ympärillänne olevien osalta. Toivomme
keventävämme taakkaanne vähän ja valaisevan näkökulmaanne
kannabiksen energiavaikutuksista, mitkä teistä saattavat olla
yllättäviä.

http://kannabisuutiset.wordpress.com/2009/05/05/kannabis-ja-aivot/

Muistatteko ensimmäiset Kirlian-kuvat ihmisaivoista? Kirlian-kuvaus
oli ensimmäinen menetelmä ihmisauran kuvaamiseen ja se näytti
ihmisen energiakehon kirkkaat värit. Mutta värien näkeminen ja
niiden merkityksen ymmärtäminen ovat kaksi eri asiaa. Toinen
kuvasetti oli normaaliaivoista, jossa myriadit siniset, vihreät ja
keltaiset pyörivät, ja toinen kuva oli kannabiksen
vaikutuksenalaisista aivoista. Se näytti kummankin aivopuoliskon
kirkkaanpunaisena. Tietysti USA:n hallituksen tuputtaman vääristyneen
näkökulman mukaan tämä kuva tulkittiin niin, että kun on
kannabishumalassa, "energiavuotoa" tapahtuu aivoissa, mikä
saa ihmiset väsymään, alentaa heidän älykkyysosamääräänsä ja
tekee heistä laiskoja ja hyödyttömiä.

Pitäkää mielessä, ettemme keskity nyt kannabiksen
virkistyskäyttöön, mitä kuvataan yllä. Todellisuudessa kyseinen
kuva voidaan tulkita toisin:

Kannabis laajentaa tietoisuutta pelkästä vasemmasta aivopuoliskosta
kumpaankin aivopuoliskoon. Aiemmassa tekstissä selitimme, että vasen
aivopuolisko yhdistää teidät fyysiseen kehoon, kun taas oikea
aivopuolisko yhdistää auraan. Tähän saakka useimmat ihmiset ovat
eläneet ja toimineet vasemman aivopuoliskon kautta, kun taas yhteys
oikeaan on pysynyt tietoiselta mieleltä piilossa. Kannabis aktivoi
kumpaakin aivopuoliskoa ja tasapainottaa ja yhdistää koko olemuksen.
Näin toimitte muutoksen jälkeen! Kannabis yhdistää teidät taas
auraan, saa asiat hidastumaan sekä tuo luovuutta ja mielikuvitusta,
joihin pääsyn olette unohtaneet. Kannabis rentouttaa lihaksianne ja
sallii meridiaanien vapauttaa sisäistä painetta ja huudella sitä
ulos. Kyllä, se on sekä energeettinen että fyysinen piristysruiske!

Olemme selittäneet aiemmassa "Circle of Grace" -tekstissä,
että hermojärjestelmänne energeettinen osuus, meridiaanit, on
kudottuna fyysiseen ytimeenne ja laajentuu siitä ulospäin. Kun
lihaksenne ovat tiukat (tarkistakaa leukanne nähdäksenne, puretteko
hampaitanne yhteen!), ne puristavat meridiaaneja, jotka ovat upotettuna
lihaanne, ja tämä estää kehoa huuhtomasta luonnostaan ulos painetta
nukkuessanne. Tuo yöllinen puhdistumisjakso on Circle of Grace!

Yksinkertaisesti ilmaistuna, silloin kun nukahdatte ja leukanne on
auki, keho vapauttaa äskettäin hermojärjestelmäänne
kerääntynyttä painetta ja huuhtoo sen pois - alas raajoja pitkin ja
ulos kämmenistä ja jalkateristä. Siunatkaa kuolaa tyynyllänne -
olette paljon onnekkaampi kuin ne, jotka tiedostamatta purevat yhteen
hampaitaan yöllä. Elimistönne työntää ulos painetta hitaina ja
systemaattisina aaltoina hengityksenne tahdissa. Sillä välin
energeettinen chakrajärjestelmänne imee uutta ja puhdasta energiaa
kruunuchakraan ja kaikkiin chakroihin, jotka toimivat normaalisti
suljetussa kierrossaan myötäpäivään.

Ymmärrättekö nyt, miksi neuvomme teitä hidastamaan, ottamaan
rennosti ja lepäämään, silloin kun tunnette tarvetta? Tämä teksti
kanavoitiin elokuussa 2010, vain kaksi ja puoli vuotta ennen 21.12.12.
Ajan nopeutumisesta ja sen seurauksena olevasta maailmanlaajuisesta
kaaoksesta on tulossa ilmeistä kaikille. "Circle of Grace"
-aineistossa tavoitteemme oli opettaa teille, miten energeettiset
kerroksenne (tunne, mentaali ja henki) liittyvät fyysiseen ytimeenne.
Näytimme teille, miten puhdistaa ja tasapainottaa kaikki
FTMH-kerroksenne, miten selvittää tukokset ja miten yhdistyä kehonne
luonnolliseen puhdistusjärjestelmään sen aktivoimiseksi aina
tuntiessanne tarvetta.

Lääketieteenne hyötyisi suuresti sen tutkimisesta, miten keho
tasapainottaa luonnostaan itsensä. Työskentelemällä kehon
luonnollisten järjestelmien kanssa hoitomenetelmienne teho
lisääntyisi ja komplikaatiot vähenisivät kovasti. Miksi näin ei
ole vielä tapahtunut? Koska länsimaisissa kulttuureissa luonnollisia
ja holistisia prosesseja ympäröi voimakas negatiivinen ennakkoasenne.
Nivotaan tähän yhteyteen myös sanat vaihtoehtoinen, energeettinen
sekä New Age ja itämaiset käytännöt. Koko länsimainen
uutismedianne on asennoitunut pilkkaamaan kaikkea paitsi tämän
päivän lääketieteellisesti hyväksyttyjä standardikäytäntöjä.
Tämä on, rakkaat ystävät, ehdollistuneen mielen vankila.

Ymmärtäkää, ettemme katso "suvaitse" terveiden ihmisten
säännöllistä kannabiksen käyttöä. Tilapäisenä stressin
vähentäjänä kannabis on vähiten haitallinen vaihtoehtonne. Te
joilla on edessänne lääkinnällisiä päätöksiä, konsultoikaa
lääkäriänne - älkää heittäkö pois lääkkeitänne tuosta vain!
Kaikki tiede on käymässä läpi merkittäviä muutoksia, kun
pääsette lähemmäs ei-fyysisiä ulottuvuuksia. Rakkaat ystävät,
pian tapaamme taas ja kunnioitamme saavutuksianne suurimassa
aikakausien vaihdoksessa, mitä ihmiskunta on koskaan nähnyt.

Olemme kaikessa rakkaudessa Valon veljeskunta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa,
lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman
elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio
omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan
sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai
pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

maanantai 11. lokakuuta 2010

2,5D tyyppi :)


Rakkaan tyttäreni sanoin: "meidän 2,5D olento" Kuulemma siirtyy seuraavassa elämässä 3D todellisuuteen. Omaa jo nyt niin ihmisen elkeitä, että äippä on samoilla linjoilla tyttären kanssa ;)

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Elämän pienet suuret asiat



Olin eilen lähiöpubissa laulamassa karaokea... hih :) Paluu "entiseen" elämään. Aamulla tunsin hyppäyksestä huonoa omaatuntoa... Kuinka olisin jaksanut päivän aikana tehdä vaikka mitä hyödyllisiä asioita, kun en olisi valvonut pitkään ja juonut muutamaa siideriä. Ihan nolottaa... Mutta toisaalta nuo hetket näyttävät hyvin, miten antoisampaa elämä on kun kunniottaa kehoaan ja mieltään sekä niiden tarpeita. Olisinhan voinut toteuttaa illan toisinkin. Käynyt laulelemassa ja juonut vettä illan aikana, palaten sitten ajoissa nukkumaan.

Päivän aikana sitten listasin mielessäni asioita, joista haluan pitää kiinni. En halua antautua sellaisten asioiden pariin enää, jotka eivät anna minulle mitään vaan päin vastoin tuntuvat imevän energian. En tarkoita tässä mitään raittiuslupausta tai sitä etten enää astu jalallani baariin, vaan sitä, että kuuntelen itseäni. Haluanko todella sitä mitä olen tekemässä? Vai teenkö asian vaikka vain sen vuoksi, että en ole nähnyt ystävääni aikoihin ja en halua kieltäytyä kutsusta sen vuoksi. Asiat voi kuitenkin toteuttaa monella tapaa.

Toinen tärkeä asia on ruoka. Olen syönyt edelleen paljon kasviksia, hedelmiä, pähkinöitä ja siemeniä ja välttänyt perunaa,riisiä, vehnää jne, mutta olen ahminut järkyttäviä määriä tavallista suklaata ja leipääkin aika usein. Tämä muuttuu nyt! Haluan itselleni parempaa. Haluan luoda paremman olon itselleni. Tuo sokerin ja rasvan määrä tukkii kyllä sekä kehon että mielen aika huolella!

Hiljaisuus.... Se on todella tärkeä asia minulle, ilman hiljaisuuden tuomaa rauhaa muutun levottomaksi. Varaan jokaisesta päivästä suuremman lohkareen hiljaisuudelle ja itselleni. Näin voin jakaa tuota rauhaa myös läheisille. Sytytän kynttilöitä tuomaan tunnelmaa kotiimme ja olen. Ja meditoin. Ja nautin.

Tiedän että nämä pienet asiat vaikuttavat suuresti elämääni. Välillä on vain niin helppoa käpertyä itseensä ja unohtaa kokonaisuus. Vaikka siitä seuraa vain vaikeuksia... Jospa yksi oppiläksy olisi nyt opittu.. ehkä ;)

Kävin tänään leffassa katsomassa Eat pray love - omaa tietä etsimässä -leffan. Sopi elämäntilanteeseni aivan loistavasti. Sain tirauttettua ainakin neljät pudistavat itkut leffan aikana. Taisin olla loistavaa leffaseuraa... ;)

maanantai 4. lokakuuta 2010

Minä...uusi alku...



Haluan olla avoin ja jakaa ihmisille osan itsestäni. Olemmehan yhtä. Paljastan kasvoni nimelläni ja toivon, että se paljastaminen tuo teitä lähemmäs minua, minua lähemmäs teitä ja minua itseä lähemmäs todellista minääni. Miksi meillä olisi salattavaa? Mitä haluan salata muilta ja itseltäni. Todennäköisesti syy siihen, että olen halunnut pysyä suhteellisen anonyyminä, johtuu pelosta. Pelkään ihmisten arvostelua, kyseenalaistamista ynnä muuta. Ja kuitenkaan mikä voisi olla epäolennaisempaa. Olenhan tullut kasvamaan. Nämä pelot ja niiden käsittely tuo minua askel askeleelta lähemmäksi itseäni ja itseoivallusta. Käsitelläkseni omia tuntojani, omia pelkojani, omaa tunnetta siitä, että olen vajavainen, tuon itseni esiin. Tämän kirjoittaessani, myös egoni tuntuu silti osittain nauttivan tästä uudesta tilanteesta. Eli uskon, että myös egolla on tässä sormet pelissä... Tiedättehän, se odottaa arvostusta, kunniaakin ehkä rohkeudesta. No, antaa olla vain, whatever! Luulen silti, että tämä tapa on minulle oikea juuri nyt.

Olen 31 v. Asun Lahdessa. Naimisissa, mutta parisuhde "kriisissä". Kaksi lasta, tyttö 13-vuotias, poika 3-vuotias. Kunnioituksesta lapsiani ja puolisoani kohtaan, en juurikaan puhu heistä, mutta elämääni haluan muuten jakaa kanssanne. Rehellisesti tuoda tuntojani esiin. Olen projektipäällikkö, toistaiseksi... Työssäni pyörittelen lukuja ja papereita, vaikka elämä on ihan jotain muuta! Aion jatkaa kuitenkin eteenpäin ja olenkin ilmoittanut töissä jättäytyväni pois kun määräaikainen pesti huhtikuussa 2011 päättyy. Mitä sitten haluan tehdä? Haluan tehdä työkseni asioita, joita voin sydämestäni tehdä. Se liittyy ihmisten auttamiseen; energiahoitojen tekemiseen, ehkä kiinalaiseen lääketieteeseen. Tai sitten asioihin jotka muutoin ovat lähellä sydäntäni: luonnonkosmetiikkaan, luonnonmukaiseen ruokaan ja muutoinkin maanläheiseen elämään. Mitä se sitten tarkalleen on, aika näyttää! Luotan siihen (vaikka välillä tekeekin tiukkaa pysyä luottavaisena), että maailmankaikkeus näyttää oikeat polut kun pidän suunnasta vain kiinni. Maailmankaikkeudella on varmasti varalleni upeat suunnitelmat, jos uskallan lähteä leikkiin mukaan... Niin kuin jokaisella muullakin.

Lupaan tästä eteenpäin jakaa rehellisesti tuntojani ja kokemuksiani, enkä piiloutua mukavuusalueelle... Näin tämä maailma pyörii. Tämä ajatus oli minulla aamulla herätessäni ja niimpä vain "sattumalta" sain vahvistusta asiaan avatessani koneen ja luettuani Quinoaa! -blogista Heidin postauksen.

lauantai 2. lokakuuta 2010

Kiitollisuus ja rakkaus

Aaaah, mikä ihanuus... Mikä olotila, mikä tunne ja ymmärrys myllertää... Kiitollisuus on ympärilläni, sisälläni, ulkopuolellani. Minussa itsessäni ja kaikessa. Energia virtaa, kun en sulje mieleni ongelmia sisälleni vaan annan ajatuksieni, tunteideni leijua yli, ali ja ympäri tietoisuuteni. En kiinnity niihin, vaan olen osana kaikkea. Ymmärrän kaiken kokemani tarpeellisuuden. Livun läpi ajatusten ja mielenliikkeiden. Haluan kokea kaiken. Myös eteeni tulevat haastavat asiat. Ne ovat osa polkua joka auttaa minua eteenpäin. Ymmärryksen saavuttamiseksi olen asettanut itselleni erilaisia nousuja ja laskuja. Tasainen tie tuskin vie kohti tietoisuuden kohoamista...

Tähän tunteeseen pääsin taas tänään kiinni. Kiitos siitä kuuluu universumille, joka toi taas oikealle hetkellä eteeni asian, joka auttoi minua näkemään tämän 3d maailman läpi upeampaan maailmankaikkeuteen.