Kenelle kirjoitan? Kirjoitanko itselleni vahvistaakseni uskoani ja luottamustani. Luonko asiat näin todemmaksi? Mikä on totuus? Kenen on totuus? Sinun totuus vai minun totuuteni? Onko olemassa yhtä oikeaa?
Onko kenelläkään vastausta näihin kysymyksiin?
Ymmärrämmekö voiman mikä luomissamme sanoissa ja ajatuksissa piilee, luomissamme totuutuksissa? Luomme tätä hetkeä itsellemme. Emme toisia varten vaan itsemme vuoksi.
Miksi kärsimme, miksi syyllistämme (itseämme), miksi arvostelemme. Kukaan toinen ei meitä tuomitse. Ei ole olemassa sellaista voimaa, joka voisi kertoa meille miten joku asia tulee tehdä. Me itse määrittelemme rajat itsellemme, tuomitsemme tai hyväksymme. Se jumaluus joka on kaiken alkulähde olemme me itse. Tämä jumaluus itsessämme tietää ja uskoo. Kun kuuntelee omaa sisäistä ääntään, sitä jumaluutta, onko mahdollista silloin tehdä väärin? Ratkaisu, avain, on meissä sisällämme.
Olen etsinyt, löytänyt langan. Kadottanut sen. Ottanut kiinni uudesta langasta, mutta pelännyt sen katkeavan. Olen syyllistänyt itseäni, olen pelännyt, olen tuominnut. Pelännyt tekeväni väärin. Pelännyt jumaluuden tai muiden ihmisten tuomitsemista. Ja huomannut, ettei se ole mahdollista. Vain minä itse voin tuomita itseni. Mutta mistä syystä? Minkä vuoksi olen halunnut tallata itseni maan rakoon, syyttänyt olevani huonompi kuin muut? Miksi olen hetkittäin nostanut itseni jalustalle omissa silmissäni, pönkittänyt egoani, yrittänyt todistaa mihin minusta on.
Millään muulla ei ole väliä, vain minulla itselläni. Kun rakastan itseäni, kun hyväksyn itseni, hyväksyn myös muut, huomaan rakastavani myös muita ilman rajoja, ilman ehtoja. Kun palvelen pyyteettömästi itseäni, palvelen myös muita. Kun rakastan itseäni, rakastan myös muuta maailmaa, palvelen myös muuta maailmaa. Ja huomaan että ei ole olemassa vain minua itseäni, on olemassa vain kaikkeus, jokaisen itse, yksi itse. Yksi alkulähde, yksi minä ja me kaikki siinä. Yhdessä.
Tunne hyväksyminen, tunne rakkaus, tunne yhteys. Älä sure, älä pelkää.
Me emme ole yksin, olemme yhdessä täällä ja joka paikassa, kaikkialla. Tämä erillisyys on harhaa, joka tulee muuttumaan. Löydämme kyllä kotiin, yhdessä.
Jokaisella on oma polkunsa, mutta meilä kaikilla on sama päämäärä. Mitään ei tapahdu sattumalta, kaikella on tarkoituksensa. Luota siihen että polkusi vie valoon. Sen pimeyden verhonkin takana on valo, joka meitä kaikkia odottaa, riippumatta siitä mitä olet kokenut tai mitä olet tehnyt. Anna itsellesi anteeksi ja luota, että pääset valon luokse. Se ei tuomitse, se rakastaa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti