tiistai 27. heinäkuuta 2010

Tärkeitä asioita elämässäni

Tämän hetken intohimoni ja kiinnostuksen kohteeni on ruoka ja henkinen kehitys. Puhdas ruoka tietysti myös liittyy jälkimmäiseen.

Olen aina ollut mukavuudenhaluinen herkuttelija, ehkä vähän laiskottelijakin... Ruokailuni on ollut pääasiassa seuraavanlaista:

aamupala: kahvia ja leipää juustolla ja kinkulla
välipala: sama kuin yllä
lounas: joku valmisruoka tai edellisen päivän tähteet (esim. perunaa ja jauhelikastiketta)
välipala: jogurtti, hedelmä tai pulla
päivällinen: "perinteinen" lämminruoka (esim. makaronilaatikko)
illallinen: sama kuin aamupala

Tällä rytmillä kuljin eteenpäin ruokavaliotani sen kummemmin kyseenalaistamatta. Nyt kun katson yllä olevaa, tulee ihan inhotus... Missä on kaikki kasvikset ja hedälmät!!! Satunnainen omena ei varmasti tuonut tärkeitä vitamiineja yms. kehooni. Olo olikin melkein aina kuin omenalla; maha oli aina turvoksissa ja oloni väsynyt. Tämä olo oikeastaan sai etsimään oikeaa ravintoa itselleni. Ensin aloitin pienoisen laihdutuskuurin. En ollut ylipainoinen vaan ihan normaalipainoinen (n 60kg/165cm) mutta halusin oloni kevyemmäksi ja ikuisen pallomahani pois.

Ensimmäinen askel oli, että kevensin ruokavaliotani (ilman parempaa tietämystä...) jättämällä margariinin, juuston ja kinkun pois. Tämä tietenkin hiukan pudotti painoani, mutta edelleen maha oli turvoksissa ja olo tukkoinen.

Seuraavaksi jätin lihatuotteet pois. Sysäys tähän suuntaan tuli sisältäni. Olin jo muutoinkin vähentänyt lihan syömistä ihan jo eettisistä ja ekologisista syistä, mutta sitten tunsin vahvasti inhotusta lihatuotteita kohtaan. Näin ne jäivät itsestään pois.

Aloin etsimään netistä tietoa siitä, kuinka korvaan ruokavaliostani puuttuvan proteiininlähteen. Siitä se taivas sitten aukeni :) Eksyin ensin Antti Heikkilän sivuille ja hänen kirjoissaan ja nettisivuissaa tuntui olevan järkeä. Heikkilä puhuu siis vähänhiilihydraattisen ravinnon puolesta. Tässä vaiheessa olin vaihtanut margariinin voihin ja kevyt tuotteet kunnon kermaan. Lisäksi jätin ruokavaliostani "turhat" tuotteet kuten perunan, riisin, pastan ja valkoiset jauhot. Mietin jonkin aikaa sitä vaihtoehtoa, että aloittaisin lihan syömisen uudelleen, mutta se ei tuntunut oikealta vaihtoehdolta. Niimpä päätin tutkia, olisiko terveellistä korvata proteiinit muutoin ja silti syödä vain vähän hiilareita. Löysinkin erittäin mielenkiintoisia blogeja ja muita lähteitä (mm. blogit Ilon pisara ja quinoaa!) ja innolla luin tietoa lisää. Etenin kuitenkin askel kerrallaan, ensin vähensin ja sitten lopetin. Satunnaisesti käytän edelleen yllä mainittuja, enkä ole ehdoton. Ehkä jossain vaiheessa niitäkin tuotteita kohtaan tulee seinä vastaan, kuten lihassa. Menen kuitenkin omien tuntemuksieni mukaan.

Jo parin viikon uuden ruokavalion aloittamisen jälkeen huomasin eron entiseen. Painoni oli pudonnut kilon, mutta omenainen olo oli hävinnyt. Sain kuulla olevani laihtunut, eikä minua uskottu kun kerroin painoni pudonneet ainoastaan kilon verran!

Kun sain enemmän tietoa asioista, keskityin enemmän ravinnossa kasviksiin, hedelmiin, siemeniin ja pähkinöihin ja hyviin rasvoihin. Jätin pikkuhiljaa pois muut maitotuotteet (korvasin kerman kookosmaidolla ja kermalla) ja leivän. Kuten aiemmin sanoin, ehdoton en ole vieläkään ja herkutteluun taipuvainen, joten vielä valitettavasti kuluu fazerin sinistä pari levyä viikossa (ehkä satunnaisesti korvapuustikin... ;) Terveellisen raakasuklaan tekemistä olen kokeillut, mutta en pidä kookosöljyn mausta. Täytynee kokeilla uusia reseptejä :)

Tällä hetkellä päivän ruokalistani on seuraavanlainen:

aamupala: vihersmootie (mm. jotain vihreää salaattia, marjoja/hedelmiä, öljyä ym.)
välipala: tuorepuuro
lounas: salaatti (esim. salaatinlehtiä, avokadoa, tomaattia, siemen/pähkinäsekoitus ja neitsyt oliiviöljyä)
välipala: hedelmä yms.
päivällinen: salaatti + paistettuja vihanneksia ja juureksia (esim. paistettuja bataatteja, kesäkurpitsaa ja paprikaa ja vihreä salaatti siemen pähkinä sekoituksen kanssa.
iltapala: esim. hedelmä dipin kanssa (esim. avokodo dippi tai seesamsiementahna) tai vihersmootie

Voin sanoa että yllä olevalla ruokavaliolla oloni on 100% parempi kuin ennen! Mutta vielä opiskelen asiaa ja voi olla että opin taas jotain lisää ja prosessin seurauksena voi ruokavalioni olla tulevaisuudessa erilainen.

En kirjoittanut tähän tekstiini mukaan faktoja siitä, miksi päädyin näihin valintoihin. En koe olevani missään nimessä mikään asiantuntija vaan silka opiskelija/kokeilija. Jos jollakulla herää mielenkiinto lukea näistä asioista lisää pääsee varmasti alkuun yllä olevilla linkeillä :)

Mukavaa päivää!

ps. sen verran tähän vielä lisään, että vaikka kirjoitin asioiden tapahtuvan pikkuhiljaa, niin todellisuudessa tähän ylläolevaan prosessiin on mennyt noin puoli vuotta (apua!). Mutta minulla on taipumus innostua asioista ja kääntää kivet ja kannot "oikean" tiedon löytämiseksi ja lähteä täysillä mukaan :) Koen silti että olen käynyt tämän prosessin itseäni ja kehoani kuunnellen ja iselleni sopivalla tahdilla.

2 kommenttia:

  1. Hienolta näytti tuo jälkimmäinen ruokavalio. Se on jännä, että jos sitä ei kiinnitä kovin paljoa huomiota syömiseen, niin se voi olla juuri tuota mitä kuvasit ensin. Itselläni se vaihtelee, välillä raakaa ja puhdasta, ja välillä mitä sattuu. Sitten kun kiinnitää taas huomiota, niin kaikki sujuu muutenkin paremmin. Ehkäpä saisin tästä taas vähän inspistä, sillä nyt on ollut taas vähän mitä sattuu :)

    VastaaPoista
  2. Itselläni tällä hetkellä sama tilanne; ruokavalio ei ole lähellekään yllä olevan kaltainen nyt... Tosin ei sentään niin huono kuin miltä tuo ensimmäinen ruokavalioni oli, mutta paljon olisi petraamista :)

    VastaaPoista