lauantai 18. syyskuuta 2010

Viime päivät ovat olleet mielenkiintoisia...

Olin viime viikonloppuna Cammalot kakkoskurssilla, joka oli sanoinkuvaamaton... Mikä ihana yhteyden tunne jäi... Mitä ihania oivalluksia sain kokea viikonlopun aikana... Sitä huomasi olevansa taas niin ihanalla matkalla kohti mahtavaa tuntematonta!

Kuinka hienoa tietää, että voimme itse vaikuttaa ihan kaikkeen mitä elämässämme tapahtuu. Luomme itse oman todellisuutemme! Vaikka olen tiedostanut asian pitkään, on kuitenkin ihan eri asia tietää asia todella ja uskoa ja luottaa siihen täysin. Voi tuntea kuinka pelon tunteita väistyy syrjään, kun antaa luottamukselle tilaa.

Sain myös opettajaltani aivan ihanan kaukohoidon pari päivää sitten. Hoito tapahtui illalla ja aamulla herätessäni tunsin miten kaikki oli muuttunut. Lausuin mielessäni tietyn invokaation (rukouksen) niin kuin joka aamu. Siinä kutsutaan koko maailmankaikkeutta avuksi tälle matkalle. Ennen kutsuin kaikkea ulkopuoleltani, sinä aamuna tiesin kaiken olevan sisälläni, ihan kaiken. Katsoin itseäni peilistä ja ymmärsin maailman pyörivän ympärilläni, mutta kaiken tärkeän löytyvän sisältäni. Ihan kaiken. Niinkuin jokaisen ihmisen sisältä.

Etsikää ja löytäkää! Olette ihania olentoja jokaikinen, luottakaa siihen, luottakaa itseenne.

Tämä tietenkin on "vain" ihana välietappi matkallani, ei todellakaan mikään päätepysäkki. En uskalla edes arvata missä sellainen on, tai onko sitä. Tämä viikko kuitenkin antoi itselleni todella paljon.

Olen kiitollinen... <3

3 kommenttia:

  1. Hmm, exciting! Viimeisen vuorokauden aikana olen kokenut vähän samanlaisia fiiliksiä, erikoisia unia ym.

    Odotankin innolla klo 12! ;) (ei mitään paineita - onpahan hyvä tekosyy varata itselle vähän omaa lepoaikaa anyway! :)

    Kiinnostaisi tietää tuo invokaatiosi, mutta se on kai salainen?

    VastaaPoista
  2. Enmpäs muuten tiedäkään, voiko sitä julkaista. Täytyypäs ottaa selvää... :)

    Klo 12 "nähdään"! Ei paineita, juu... ;)

    VastaaPoista
  3. En ole muistanutkaan tähän vastata...

    Selvitin kyllä asian ja vastaus oli, että se kuuluu kurssilaisten materiaaliin, jota ei voi julkaista.

    VastaaPoista