Turhautuminen omaan toimintaani kuvaa parhaiten olotilaani. Nytkin ruoskin itseäni saamattomuudesta koko illan, enkä silti tehnyt tekemättömien asioiden eteen juurikaan mitään. Kaikkein eniten olen tuskastunut siihen, etten ole meditoinut tarpeeksi viime aikoina. Toisaalta tiedän, että kaikella on paikkansa ja aikansa, itsensä soimaamisesta tai syyllistämisestä ei ole mitään hyötyä. Kuten ei kenenkään muunkaan.
No nyt itsensä piiskaamisesta oikeampiin asioihin. Ei tämä ole normi olotilani, osaan olla mukavampi itselleni useinmiten :)
Tunnen välillä välähdyksiä suuremmasta kokonaisuudesta. Tähän asti olen elänyt aika pitkälti uskoni varassa. Luottamus ihmisiin ja maailmaan on ollut aika vahva. Joku voisi sanoa, että olen ollut aina liiankin sinisilmäinen ja luottanut enempää kyseenalaistamatta. Olen aina halunnut uskoa. Ja luottaa. Tottakai välillä on ollut epäuskon hetkiä, useinkin. Mutta nekin ovat olleet välähdyksiä. Itseensä uskominen on ollut aina kuitenkin haasteena. Se asia taitaa olla kuitenkin voiton puolella. Maailmankuvani on kasvanut itseni mukana. Se ei edelleenkään ole selkeä, eikä sen tulekaan olla. Se on valmis sitten kun minä itse olen valmis :) Piiitkä piitkä matka vielä kuljettavana... ;) (ja tätä menoa pitkitän sitä entisestään. Mistäköhän saisi ripauksen itsekuria?)
Tähän on vielä kuitenkin jatkettava (hetken asiaa pohdittuani), etten ole kuitenkaan sokeasti koskaan uskonut ihmiseen tai asioihin. Kyky nähdä asioiden ja ihmisten taakse on auttanut minua. Olen yleensä aistinut ja aistin, jos ihminen on vilpitön. Välillä olen ihmetellyt, miksi en osaa suhtautua johonkin tiettyyn henkilöön varauksetta. Yleensä vastaus on tullut ennemmin tai myöhemmin.
Niistä välähdyksistä. Kun olen ymmärtänyt voiman mikä minussa / meissä jokaisessa piilee, olen myös nähnyt sen voiman. Arkisissa asioissa. Välähdykset ovat tulleet esiin yllättäin ja selkeästi. Niitä ei ole voinut käsittää väärin. Kun olen ymmärtänyt olevani tämän näytöksen ohjaaja, olen todellakin saanut ohjata elokuvaani oikeaan suuntaan. En ole ollut pelkkä näyttelijä.
Välillä tunnen niin voimakasta kiitollisuutta, että voin olla tässä kaikessa mukana, että silmäni kostuvat. Välillä toivon, että minun tehtäväni olisi tässä osassa jo tehty ja pääsisin seuraavaan näytökseen. Jotenkin tuntuu että tämä aika ei ole minua varten. Kaipaan kovasti hiljaisuuteen tästä hälinästä ja turhuudesta. Juu, tiedetään, voin luoda myös hiljaisemman elämän itselleni, jos en ole tyytyväinen... Mutta kun minun nyt täytyy käydä juuri tämä oppiläksy lävitse, ja siihen ei se hiljaisuus kuulu. Vielä.
kuva täältä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti