torstai 30. joulukuuta 2010

Herääminen


John Cosgrove Cammalot®

"Saan ja annan rakkautta kaikessa mitä teen.

Olen kiitollinen Jumalalle elämän lahjasta, ja sen minulle antamasta mahdollisuudesta kehittyä.

Olen rehellinen ollessani yhteydessä muiden kanssa, sekä aineellisella että tunnetasolla.

Teen työtä tietäen auttavani siten itseni ja yhteiskunnan kehittymistä.

Osoitan kunnioitusta ja arvostusta niille jotka ovat minua vanhempia, ja kuuntelen kaikkia.

Näen Jumalallisen itsessäni, ja kaikissa olennoissa.

Otan vastuun kaikesta elämässäni, myös loukatuksi tulemisen ja kivun tunteista, tietäen että olen luonut kaiken elämässäni. En siis syytä ketään muuta.

En murehdi asioita, tiedän että elämä on turvallista elää ja Jumalallinen Suunnitelma on täydellinen.

Luotan näin Jumalaan, itseeni ja elämän kulkuun.

Kaiken mitä teen, teen sillä aikomuksella että palvelen muita.

Olen se mikä on.

Olen YKSI.

***************

Toista nämä sanat joka aamu kolme kertaa, ennen kuin aloitat päiväsi. Sen tekeminen tulee viemään nuo asiat alitajuntaasi, ja tekee niistä tietoisena olemisen helpommaksi ajan myötä. Sanat on suunniteltu siten, että ne tuovat syvenevän tietoisuuden Itsestä tietoisuuteesi, ja sanat ovat myös täynnä energioita joilla on
herättävä vaikutus ajan myötä.
Sanat on suunniteltu toimimaan tietyllä tavalla, ja ne on energisoitu hyvin erityisellä tavalla, joten käytäthän sanoja aina tässä muodossa, muuttamatta niitä itse. Voit halutessasi antaa tämän tekstin kenelle tahansa joka on siitä kiinnostunut, kunhan sitä ei muuteta millään tapaa."

2 kommenttia: