Pitkä hiljaisuus...

Aika kulkee ja kiihtyy niin huimaa vauhtia, että perässä ei meinaa pysyä. Tapahtumat seuraavat toisiaan ja ne tapahtumat jotka ennen sisältyivät koko vuoteen, voi kokea ennätystahtia; puolessa vuodessa, kuukaudessa, viikossa...? Huimaa! Tietokoneenikaan ei ilmeisesti meinaa pysyä perässä...jumittaa, jumittaa... :D

Sain ihanalta Vapauden tien Angelilta tunnustuksen jo yli kuukausi sitten: http://vapaudentie.blogspot.com/2011/10/lisaa-tunnustuksia.html
Lupaan myös palata tähän vielä hiukan myöhemmin. Kiitos vielä kerran <3

On niin hyvä ja keveä mieli... Hetken seikkailin täällä blogimaailmassa ja kohtasin taas uusia ihania, inspiroivia ja ajatteluun kehottavia blogeja, kirjoittajia ja kirjoituksia. Kiitos teille kaikille <3 Samalla sitä huomaa kuinka tärkeää on viedä asiaa eteenpäin ja kuinka pienet sanat ja teot (RAKKAUS!) voi vaikuttaa kenen tahansa elämään; antaen sysäyksen oikealle polulle, palauttaen mieleen mikä tässä elämässä on tärkeää tai "vain" piristävän päivää niin että hyvää kulkeutuu taas dominopelin lailla eteenpäin. Kuinka tärkeää onkaan välittää rakkautta omilla tekemisillään ja valinnoillaan eteenpäin. Joka hetki. Ei tarvita suuria tekoja; pienen pienet arkipäivän valinnat ja positiiviset, rakkaudentäyteiset ajatukset tekevät maailmastamme paremman. Ja kun teemme tai ajattelemme asiat sydämestämme käsin, emme voi kulkea harhaan.

Minulla on ollut kausi, jossa olen kulkenut kuin unissakävelijä... Ehkäpä se on tullut tarpeeseen? Olen tavannut ihmisiä, joita en ehkä muutoin olisi juuri nyt kohdannut. Olen kohdannut tapahtumia, jotka eivät ehkä muutoin olisi tulleet vastaan. Mutta mistä tämä minua muistuttaa? Siitä, että pinnan alla on edelleen paljon vanhoja käyttäytymismalleja, oppeja, toimintatapoja, joita on helppo lähteä noudattamaan, kun ego koettaa vastustaa muutosta. Toisin sanoen pintaan pulpahtaa vanhoja käsittelemättömiä asioita, jotka on viimeistään nyt purettava auki. Asiat tietysti tapahtuvat ajallaan ja tarkoituksenmukaisesti. En siis sure sitä, että olen käyttänyt aikaani "turhaan". Katson nyt vain tähän hetkeen. Se on ollut unohduksissa usein tässä puolen vuoden aikana. Olen elänyt niin menneisyydessä kuin tulevassa, vaikka TIEDÄN ja TIEDOSTAN, ettei se ole millään lailla tarpeen vaan päinvastoin täysin turhaa...siten käytän energiaani sellaiseen mitä ei edes ole olemassa. Sillä...muistutukseksi vielä itselleni...on vain tämä hetki. Ei ole muuta. Kun olen tässä hetkessä onnellinen ja rakastava, se riittää. Se riittää muuttamaan maailmani runsauden ja rakkauden lähteeksi <3

Teen nyt itseni kanssa sopimuksen (tee sinäkin!). Jos mieli lähtee harhailemaan menneeseen, tulevaan, epäilyihin, katkeruuteen, epäoikeudenmukaisuuteen...mihin tahansa negatiiviseen...palautan sen lempeästi juuri tähän olemassa olevaan hetkeen ja tunnen sen hyvän olon ja täydellisyyden tunteen, mikä on tässä hetkessä, tässä tilanteessa. Mitä minulta puuttuu juuri nyt? Ei mitään. Minulla on ihana rauhallinen koti, kissa kyljessäni ja olen onnellinen. Jos annan ajatukseni soljua ensi viikon kiireisiin, koen ahdistusta asiasta joka ei ole tapahtunut. Jos annan ajatukseni mennä menneisyyden virheeseen, koen syyllisyyttä asiasta joka ei ole tapahtunut..nyt. Samalla kun koen nämä tunteet asioista, jotka eivät ole tässä hetkessä, myrkytän myös tämän hetken mikä on käsillä. Ja näin kuljen eteenpäin pahimmillaan epätoivon ja synkkyyden saattelemana. Mutta jos ihan oikeasti nautin tästä meneillään olevasta hetkestä, en luo muuta kuin onnea ja rakkautta elämääni ja voin kulkea elämääni ruusunpunaiset lasit silmilläni ja nauttia elämästä ja hetkestä.

Iloisia ja valon täyteisiä hetkiä meille kaikille <3

Avaimet

Avaimet... ovat kädessäni,
lukko on löydetty.
pitkän, pitkän etsimisen jälkeen..

pyörittele avaimia,
työnnän taskun pohjalle.
kun ne ovat nyt siinä kädessäni,
en halua avata lukkoa,
pelkään...

miten elämä muuttuu?
mitä jätän taakseni?

unohdan, että se kaikki on parempaa
kuin tämä harha;
unikuva

"luovuta jo", sanon itselleni,
"on jo aika"....
"vielä vähän, vielä hetki", vastaan itselleni,
"sitten otan avaimeni ja avaan lukon".

lupaan

Totuus?

Kenelle kirjoitan? Kirjoitanko itselleni vahvistaakseni uskoani ja luottamustani. Luonko asiat näin todemmaksi? Mikä on totuus? Kenen on totuus? Sinun totuus vai minun totuuteni? Onko olemassa yhtä oikeaa?

Onko kenelläkään vastausta näihin kysymyksiin?

Ymmärrämmekö voiman mikä luomissamme sanoissa ja ajatuksissa piilee, luomissamme totuutuksissa? Luomme tätä hetkeä itsellemme. Emme toisia varten vaan itsemme vuoksi.

Miksi kärsimme, miksi syyllistämme (itseämme), miksi arvostelemme. Kukaan toinen ei meitä tuomitse. Ei ole olemassa sellaista voimaa, joka voisi kertoa meille miten joku asia tulee tehdä. Me itse määrittelemme rajat itsellemme, tuomitsemme tai hyväksymme. Se jumaluus joka on kaiken alkulähde olemme me itse. Tämä jumaluus itsessämme tietää ja uskoo. Kun kuuntelee omaa sisäistä ääntään, sitä jumaluutta, onko mahdollista silloin tehdä väärin? Ratkaisu, avain, on meissä sisällämme.

Olen etsinyt, löytänyt langan. Kadottanut sen. Ottanut kiinni uudesta langasta, mutta pelännyt sen katkeavan. Olen syyllistänyt itseäni, olen pelännyt, olen tuominnut. Pelännyt tekeväni väärin. Pelännyt jumaluuden tai muiden ihmisten tuomitsemista. Ja huomannut, ettei se ole mahdollista. Vain minä itse voin tuomita itseni. Mutta mistä syystä? Minkä vuoksi olen halunnut tallata itseni maan rakoon, syyttänyt olevani huonompi kuin muut? Miksi olen hetkittäin nostanut itseni jalustalle omissa silmissäni, pönkittänyt egoani, yrittänyt todistaa mihin minusta on.

Millään muulla ei ole väliä, vain minulla itselläni. Kun rakastan itseäni, kun hyväksyn itseni, hyväksyn myös muut, huomaan rakastavani myös muita ilman rajoja, ilman ehtoja. Kun palvelen pyyteettömästi itseäni, palvelen myös muita. Kun rakastan itseäni, rakastan myös muuta maailmaa, palvelen myös muuta maailmaa. Ja huomaan että ei ole olemassa vain minua itseäni, on olemassa vain kaikkeus, jokaisen itse, yksi itse. Yksi alkulähde, yksi minä ja me kaikki siinä. Yhdessä.

Tunne hyväksyminen, tunne rakkaus, tunne yhteys. Älä sure, älä pelkää.

Me emme ole yksin, olemme yhdessä täällä ja joka paikassa, kaikkialla. Tämä erillisyys on harhaa, joka tulee muuttumaan. Löydämme kyllä kotiin, yhdessä.

Jokaisella on oma polkunsa, mutta meilä kaikilla on sama päämäärä. Mitään ei tapahdu sattumalta, kaikella on tarkoituksensa. Luota siihen että polkusi vie valoon. Sen pimeyden verhonkin takana on valo, joka meitä kaikkia odottaa, riippumatta siitä mitä olet kokenut tai mitä olet tehnyt. Anna itsellesi anteeksi ja luota, että pääset valon luokse. Se ei tuomitse, se rakastaa <3

Tänään

Aurinko paistaa! Ihanaa! Istun hostellin oleskelutilassa ja annan ajatuksieni virrata... On taas koulutusviikonloppu, järjestyksessään neljäs. Kaksi pitempää kurssijaksoa vielä edessä. Mahtavaa, että saan olla juuri nyt juuri tässä.

Kaikenlaisia tunteita on käyty lävitse taas tässä kuukauden aikana. Ei suinkaan kaikki hyviä, päinvastoin, mutta sitten on niitä hetkiä kun huomaa, että nuo kaikki käydyt asiat ja tunteet vievät eteenpäin ja ovat tarpeen. Kun ne on jonkin asian kerran juurta jaksaen käynyt läpi, tadaa, se asia on poissa. Voi taas siirtyä seuraavaan...

Kuinka onkaan tapahtunut paljon tässä vuoden aikana. Uskomattoman paljon. Vaikka on niitä hetkiä, että miettii, olenko jäänyt paikoilleni, huomaa taaksepäin katsoessa, ettei niin todellakaan ole tapahtunut. Välillä tuntuu, kuin en olisi ansainnut kaikkea tätä. Mutta... Miksi ihmeessä en olisi? Meistä jokainen on ansainnut elämässään ihan kaiken, mitään väärää tai vääryyttä ei ole olemassakaan. On vain kokemuksia. Itse jokainen määrittelee sen miten tuon kokemuksen käsittelee. Toiselle epäonnistuminen voi olla elämää suurempi asia, toinen vain kohauttaa olkapäitään ja on kiitollinen siitä, että osaa tehdä asian toisin seuraavalla kerralla. Onko asia siis "hyvä" vai "paha"? Pahaa tai hyvää ei ole olemassa, on kokemuksia, jotka koetaan eri tavalla. Se "paha" mikä meitä jokaista joskus koskettaa, on oman mielemme mörkö. Ja nuo möröt tulevat omasta mielestämme, päämme sisältä. Siitä miten koemme asiat. Pelot, joita meillä kaikilla on runsain mitoin, taas synnyttävät möröt mieliimme.

Mitä tapahtuisi, jos en pelkäisi mitään? Jos päättäisinkin pelon sijaan, että ottaisin asiat vastaan sellaisenaan. Jos päättäisin luottaa siihen, että elämä kantaa? No, sehän kantaa! Eikä mitään, ei kertakaikkiaan mitään, pahaa voi tapahtua... Kun uskoo hyviin asioihin ja niiden tapahtumiseen, ne myös tulevat eteen, ihan varmasti :) Jotkus tie on kivikkoisempi, mutta mutkienkin takaa löytää auringon paisteen.

Hyvä niin... Hyvä tässä... Hyvä tässä hetkessä.

Pitäisi

Pitäisi meditoida, pitäisi tehdä kirjanpito, pitäisi päivittää hoitopäiväkirja, pitäisi olla syömättä kun ei edes ole nälkä! Pitäisi mennä nukkumaan, ettei aamulla väsytä, pitäisi tehdä koulutukseen liittyviä harhoituksia, mutta kun on muuta tekemistä/väsyttää/ei huvita. Pitäisi työstää nettisivujen tekstit valmiiksi... Pitäisi olla tekemettä tätä himskatin listaa tekemättömistä asioista!!

Hmmm... Ja hyväksyä, ettei aina voi olla tehokas. Aina ei voi jaksaa, aina ei tarvitse huvittaa. Itselle voi olla mukava ja hyväksyä tehottomuuden. Se on vain niin kauhian hankalaa. Mieluummin sitä piiskaa itseään ja vähän säälitteleekin, että "et sinä kurja saa mitään aikaiseksi..." Ja niin tästä saamattomuudesta tulee osa minuutta: "en minä tätä kuitenkaan saa tehtyä, kun on niin monta asiaa rästissä, jotka pitäisi myös hoitaa" jne.

Hö, minä olen nyt oikein kiltti itselleni ja lohdutan. Kyllä minä vielä jaksan. Minua ei tänään huvita, mutta jos minä nyt hyväksyn asian ja syön hyvällä omallatunnolla syntistä e-aineita täynnä olevaa kaupan valmisrahkaa, niin ehkäpä minä huomenna teen rahkani tuoreista luomuhedelmista tai marjoista ja teen meditaatioharjoituksia nauttien tekemissestä (en suorittamisesta!). Tai sitten en huomenna vaan ens viikolla (tai ens vuonna!!). Mutta nyt minä hyväksyn itseni juuri tämänlaisena laiskurina, I love me <3 and you too!!!

Heippa!

Olisikohan aika...

kertoa tästä päivästä jotain itselle ja muille...? Hetki on taas vierähtänyt...

Kuuntelen hiljaisuutta ja ulkoa kantautuvia kaupungin ääniä. Pikkuinen nukkuu huoneessaan ja isompi on vielä ystävänsä luona. Kissa, tuo salaperäinen "vakoojani" kiertelee ympäri asuntoa ja tarkkailee. On aikaa olla yksin. On aikaa tarkkailla omia ajatuksiaan. Tutkia ja kuunnella mitä tunnen, miksi tunnen?

Välillä hengästyn, enkä pysy mukana tässä liikkeessä, yritän laittaa jarrua eteen, mutta se vie sittenkin, elämä siis. Kuinka olisikin ihana vain heittäytyä matkaan mukaan, jarruttamatta. Sekin aika tulee. Kun vain annan sen tulla. Aika nopeutuu, muutokset ja tapahtumat seuraavat toistaan. Maailma, joka meillä on edessämme murenee. Mutta mitä on luvassa? Se riippuu meistä itsestämme, se riippuu minusta, sinusta. Kumpa vain uskaltaisimme hypätä virran vietäväksi, kohti uutta parempaa maailmaa. Astua seuraavalle tasolle tässä valtavassa, suuressa näytöksessä jota luomme itsellemme. Meitä varten.

Kaipaan... Kaipaan kotiin. Miksi sitten takerrun kynsin hampain tähän kaikkeen harhaan? On elettävä mukana näytöksessä, opittava; luotava kokemuksia jotka auttavat oppimaan.

Onko aika luopua...egosta ja harhasta? Onko aika antaa todellisen itsen kummuta sisältä? Ripustaa tämä panssari naulaan todellisen itsen tieltä?

En tiedä. Mutta vastaus tulee kun on aika. Niin kuin kaikkeen muuhunkin. On siis jatkettava ja yritettävä pysyä mukana....

Rakkautta ja ihanaa ihanaa auringon paistetta!

Satu

Kuulumisia ja menemisiä

Hei ihanaa, tänne on ilmestynyt uusia lukijoita :) Tervetuloa ihanat!

Taas on kuukausi vierähtänyt edellisestä postauksesta. Niin se aika rientää ja kiristää tahtiaan...! Edellinen kuukausi on mennyt vaihtelevissa merkeissä; ylös, alas, korkeuksiin ja pohjalle. Rankkaa, mutta antoisaa oppimista, elämistä <3

Lueskelin nopeasti muutamia lauseita edellisistä postauksistani: "olen tehnyt lopullisen päätöksen" jne. Hah, ei minua päästettykään niin helpolla... Parisuhde ja avioliitto päättyi, mutta sama soutaminen ja huopaaminen mikä oli ollut työkuvioiden kanssa päättyi toisin. Jotenkin olin nivonut nämä kaksi asiaa yhteen = entinen elämä, joka oli vuoroin osa minua ja vuoroin taas ei. Eihän sekään nyt niiin yksinkertaista ollut. Nyt siis toteutan itseäni ja haavettani oman yritykseni kautta, mutta olen myös kiinni normi "oravanpyörässä" toistaiseksi... Huomasin, että maltillisuus ja pitkäjänteisyys on jotain, mitä minulla on ollut hukassa ja nyt olen ehkä hiukan oppinut niitäkin. Hiljaa hyvä tulee... Aina ei tarvitse juosta suinpäin joka paikkaan.. ehkä ;)

Perjantaina suuntaan taas Tampereelle ja energiaterapeuttikoulutukseen. Fiilikset vaihtelevat, niin kuin on tapana on ennen kursseja. Viimeksi olin ihan hillittömässä nuhassa (huom! en sairasta juurikaan ikinä), kuten myös edelliset kurssit kävin läpi puolikuntoisena. Saa nähdä mitä nyt tapahtuu!

Ai niin yrtyksestäni! Luontaishoito Avataara on yritykseni nimi ja tällä hetkellä toimenkuvaan kuuluvat energiahoitojen lisäksi intialainen päähieronta, SkinOrganics luonnonkosmetiikka ja Energetix magneettikorut. Käykää kurkkaamassa facebookissa!



Palaillaan ja halaillaan kun tavataan!!!